Helsingin Sanomien artikkelin mukaan ministeriö harkitsee Suojelupoliisille (Supo) lisää valtuuksia. Jos Supon toiveet toteutuvat, sillä olisi muun muassa oikeus mennä ihmisten asuntoihin asukkaiden tietämättä ja piilottaa sinne kameroita tai nauhureita. (HS 23.12.).
Perustuslaki takasi ennen kotirauhan ja yksityisyyden suojan.
Perustuslain muutoksen (5.10.2018/817) jälkeen Supon vaatimat lisävaltuudet voidaan säätää "tavallisella" lailla. Laki mahdollistaisi, että esimerkiksi huoltoyhtiön työntekijäksi "naamioitunut" Supon työntekijä voisi tulla kotiisi "huoltotehtäviin" mutta tulisi tosiasiassa asentamaan nauhureita ja kameroita jopa makuuhuoneisiin.
Mikäli niin pitkälle mennään, muistutamme edesmenneitä Neuvostoliittoa ja Saksan Demokraattista tasavaltaa (DDR). Seuraava askel yksityiselämän jan kotirauhan murtamisessa saattaa olla, että ovikello soi keskiyöllä, oven takana on kaksi poliisia, jotka pidättävät sinut ilman todennäköisiä syitä epämääräiseksi ajaksi.
Jos Leppävirran suuri poika, jatkosodan radiopakinoitsija, SDP:n kansanedustaja Yrjö "Jahvetti" Kilpeläinen eläisi, hän huudahtaisi suomeksi ja omintakeisella ruotsillaan: "Aikoihin on eletty, till tidernapas har man levat!"
Toivottavasti eduskunnasta löytyy niin paljon järkeviä kansanedustajia, etteivät Supon toiveet "isoveljen" valvonnasta toteudu.
Taito Taskinen
Kuopio
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.