• Luken tiedotus huteralla pohjalla

    Mielipide
    9.3.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja Sirpa Thessler vastasi (MT 28.2.) MT:n lukijapalstan kirjoitukseeni (MT 20.2.), jossa totesin Luken olevan jo poliisitutkinnassa eläinsuojelurikoksista liittyen susien pannoituksiin.

    Hän totesi, että Lukesta poliisille tehdyt tutkintapyynnöt olisi todettu perusteettomiksi ja esitutkinnat päättyneiksi.

    Nyt, kun MT julkaisi poliisin lausunnon rikostutkinnasta (MT 4.3.), Thessler kertoo, että hän nosti esille vain jo päättyneet esitutkinnat. Toivon Luken toimintakulttuuriin pikaista korjausta.

    Ensimmäisenä eleenä oikeaan suuntaan olisi luopuminen villisikojen pannoituksista.

    Villisikojen pannoituksen tuottama tieto saataisiin meiltä metsästäjiltä aivan ilmaiseksi. Kaikki villisikalaumat ovat meillä tarkkaan tiedossa.

    Useimmat ovat tallentuneet riistakameroihin. Kuvasta on helppo laskea lauman koko ja koostumus. Helmi-maaliskuussa saaliiksi saaduista naaraista teurastuksen yhteydessä nähdään syntymättömät porsaat.

    Tieto maatalousvahingoista ja niiden sijoittumisesta saadaan täsmällisesti maatalousviranomaisilta. Lähes kaikista saaliiksi saaduista villisioista lähetetään näytteet tutkittavaksi mahdollisen sikaruton toteamiseksi.

    Pannoitukset ovat vain laillistettua eläinrääkkäystä. Niin kauan kuin sialla on panta kaulassa, se tekee kaikkensa saadakseen sen pois.

    Emeritusprofessori Kaarlo Nygren kertoi vuosia sitten, että pannoitettuja hirviäkin on kuollut, kun ne ovat yrittäneet poistaa pantaa kaulastaan. Takajalka on luiskahtanut pannan alle, ja näin panta on johtanut hirven kuolemaan.

    Antti Tarkkala

    Orivesi

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus
    villisikojen pannoitus
    eläintutkimus
    eläinsuojelu
    riistakameroiden käyttö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa