Onko poimijoiden kohtelu kestävää?

Yle uutisoi hiljattain, että Ruotsissa ulkomaalaiset marjanpoimijat marssivat maansa suurlähetystöön, kun poimintakausi olikin pettymys.

Kun Suomessa myy puuta, tietää puunostajan ja aliurakoitsijoiden noudattavan työnantajavelvoitteita sekä huomioivan työturvallisuusasiat metsäsertifioinnin ja lainsäädännön mukaisesti. Kyseiset toimijat ottavat huomioon arvokkaat luontokohteet ja uhanalaiset lajit. Lisäksi metsäsertifiointi edellyttää Pohjois-Suomessa saamelaisten ja porotalouden harjoittajien erityisaseman turvaamista.

Mutta kun yrittäjät ja aliyrittäjät keräävät marjoja ja sieniä metsissä, tulee mieleen kysyä, noudatetaanko sertifiointikriteereitä aina kaikilta osin samoin kuin puunhankinnassa, vai eikö sertifiointi huomioikaan metsien monikäyttöä riittävissä määrin?

Onko Pohjois-Suomessa paikallisten marjastajien asema turvattu?

Onko metsäsertifiointikriteereitä tältä osin tarpeen kehittää?

Toivon, että yrityksien pestaamat marjanpoimijat saisivat Suomessa aina lakisääteistä minimipalkkaa sekä bonukset päälle. Jos näin ei olisi, olisi asiaa kehitettävä oikeaan suuntaan sertifioinnin ja lainsäädännön kautta. Se olisi mielestäni oikeanlaista metsien taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää käyttöä.