• Avoimuutta kaupan hyllyille

    Mielipide
    15.2.201901:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kotimainen ruuantuotanto on jatkuvassa ristipaineessa. Tuotantopanosten hinnat kohoavat, tuet laskevat ja samalla tuottaja­hinnat junnaavat paikallaan. Maa- ja puutarhataloutemme sijoittui EU:n kannattavuus­vertailussa viimeisten joukkoon.

    Asiaa ei helpota eri tahojen tapa halventaa ruokaketjun jäsenten ammattitaitoa polkemalla hintoja tai yrittämällä herättää someraivoa häpeämättömällä valehtelulla.

    Yhtä hullulta kuulostavat vaatimukset kiinteistöveron ulottamisesta maa- ja metsä­talousmaahan. Käytännössä se on vain kiertoilmaus pyrkimykselle heittää maailmanlaajuisesti poikkeukselliset jokamiehenoikeudet historian romukoppaan.

    Tilanne näyttää hankalalta, mutta uskoa tulevaisuuteen ei silti pidä heittää.

    Reijo Karhisen raportti kannattaa lukea läpi. Vaikken kaikkia raportin ehdotuksia ole valmis allekirjoittamaan, se sisältää paljon hyviäkin ajatuksia. Osa ehdotuksista kuulostaa varsin pieniltä, mutta niissä piilee suuri mahdollisuus.

    Eräs tällainen ehdotus on kotimaisten ja ulkomaisten elintarvikkeiden sijoittaminen kaupassa eri hyllyihin.

    Kuluttajalla olisi mahdollisuus helposti valita, haluaako ostaa tuotteen, joka täyttää suomalaisen lainsäädännön ja tukiehtojen asettamat vaatimukset, vai sellaisen, joka ei välttämättä täytä kumpaakaan, mutta on kolme senttiä halvempi.

    Monien tuotteiden kohdalla raaka-aineiden alkuperämaata ja tuotteen valmistusmaata voi vain arvailla. Tiedot on kirjoitettu mikroskooppisilla kirjaimilla mahdollisimman huomaamattomasti johonkin kulmaan, tai paketista löytyy merkintä ”useat EU-maat ja EU:n ulkopuoliset maat”.

    Itse koin äskettäin pettymyksen huomatessani Raision Nalle-murojen valmistusmaaksi Tanskan. Selventämällä alkuperämerkintöjä ja sijoittamalla tuotteet erilleen moiset voitaisiin välttää. Tämä vaatii koko ruokaketjun yhteistä tahtotilaa ja avoimuutta niin teollisuudelta kuin kaupaltakin. Ruuan jäljitettävyys on kuluttajankin etu.

    Olli-Pekka Aalto

    Marttila

    Artikkelin aiheet
    kotimainen ruuantuotanto
    ruoan jäljitettävyys
    elintarvikkeet
    avoimuus
    kuluttajansuoja
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa