• Asuinpaikan valinta on ihmisoikeus

    Mielipide
    30.7.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.” Näin sanoo ihmisoikeuksien julistus 13. artikla. Sama asia on kirjattu Suomen perustuslakiin.

    Lainaus hallitusohjelmasta: ”Ohjataan uudisrakentamista olemassa olevien palveluiden ja yhdyskuntarakenteen piiriin.”

    Jyväskylässä tämä näyttää toteutuvan esimerkillisesti mitä tulee rakennuslupien myöntämiseen/eväämiseen haja-asutusalueella. On myös vedottu hakijan ikään tai lasten koulumatkan pituuteen (Ksml 21.7.). Kohdellaanko hakijaa tasapuolisesti – ikään katsomatta? Toteutuvatko perustuslaki tai ihmisoikeudet?

    Pienten lasten äitinä koen, että paras kasvuympäristö lapsilleni on maaseutu – tosin saatan olla jäävi asiaa arvioimaan, olenhan itsekin saanut kasvaa maatilalla. Luonnon läheisyys tuo lapselle monia mahdollisuuksia, joita kaupunki ei ehkä tarjoa: muun muassa monipuolisen ympäristön lapsen liikkumistaitojen, luovuuden ja mielikuvituksen kehittymiseen.

    Usein lapset oppivat vanhempiensa ja isovanhempiensa rinnalla monipuolisia taitoja osallistumalla päivittäisiin askareisiin. Myös lapsen suhteesta luontoon muodostuu luonteva ja välittävä; maahan kasvavat juuret, jotka pitävät pystyssä isommassakin maailman myrskyssä.

    Väittäisin, että nämä kaikki edistävät innovatiivisuutta ja yritteliäisyyttä, joita totisesti tässä maassa kaivataan!

    Missään tapauksessa en väheksy kaupungissa tai asutuskeskuksissa asuvia. Heillä on oikeus mielipiteeseensä ja valintoihinsa, kuten on minullakin. Kyse on erilaisuuden hyväksymisestä. Me ihmiset olemme erilaisia ja se tulee nähdä yhteiskunnan rikkautena.

    Mikäli asuminen haja-asutusalueella nähdään yhteiskunnalle taloudellisena rasitteena, olemme hukassa. Onko hallituksen keskittämispolitiikassa otettu lainkaan huomioon ihmisen asuinympäristön vaikutusta mielenterveyteen?

    Jos ihminen ”ohjataan” elinympäristöön, joka ei hänelle sovi, ovat seuraukset vakavat. Onko keskittämisestä aiheutuvien terveydenhoitokustannuksien määrää arvioitu? Mitä muita seurauksia ihmisten pahoinvoinnilla on?

    Mikäli asiaan ei ole perehdytty, arvoisa hallitus voisi kääntyä vaikkapa Pohjois-Amerikan intiaanireservaattien puoleen ja selvittää, mitä ongelmia pakkokeskittämisestä voi ajan mittaan koitua.

    ”Suomalainen yhteiskunta perustuu ahkeruudelle, työn ja yrittäjyyden kunnioittamiselle, tasa-arvolle, yhteisvastuulle sekä toisistamme välittämiselle.” (Kataisen hallitusohjelma)

    Jään odottamaan, milloin hallitus tuo ylväät sanansa toteen. Toiminta tähän saakka ei vakuuta. Kunnallisvaaleissa me päätämme, minkälaisissa kunnissa haluamme asua. Ethän heitä hukkaan tilaisuuttasi?

    Artikkelin aiheet
    ihmisoikeudet
    asuinpaikan valinta
    haja-asutusalue
    keskittämispolitiikka
    mielenterveys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa