Kotimaista ruokaa tarvitaan jatkossakin

Vuosi 2019 jää mieliin ilmasto­keskustelun vuotena. Ilmasto­keskustelun ympärillä on pyörinyt myös suomalainen ruuantuotantokeskustelu.

On selvää, että jokainen meistä tarvitsee ruokaa. On myös ymmärrettävää, että kaupungistuminen on etäännyttänyt suomalaisia maanviljelyksen todellisuudesta. Harva meistä tulee ajatelleeksi esimerkiksi, miten suuria panostuksia viljelijä joutuu tekemään. Viljelijä ottaa jatkuvasti isoja taloudellisia riskejä saadakseen yrityksensä toimimaan.

Näin toki tekevät muutkin yrittäjät, mutta ruuantuottajan arki voi olla monella tavalla kaukaista kaupungissa eläville suomalaisille. Onkin hienoa huomata, että sosiaalinen media ja esimerkiksi Ylen navettalive-­lähetyksen kaltaiset ohjelmat ovat osaltaan poistamassa ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä.

Voisiko vuosi 2020 olla tasapainoisen ja kunnioittavan ruokakeskustelun vuosi?

Moni suomalainen on herännyt lähiruuan houkuttelevuuteen. On täysin eri asia saada tuoretta ja vastuullisesti tuotettua ruokaa läheltä kuin pitkien kuljetusmatkojen takaa säilöntäaineisiin kyllästettyä, tehotuotettua ruokaa. Esimerkiksi uutiset muualla maailmassa tuotetun lihan antibiootti­jäämistä ovat varmasti saaneet monet valitsemaan kotimaista lihaa ulkomaisen sijaan.

On hienoa, että erilaisia ruokarinkejä ja Osta tilalta -tapahtumia järjestetään yhä enemmän. Näin kotimainen ja lähellä tuotettu ruoka on helpommin kaikkien ulottuvilla.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi loppiaisena, että naapurimaamme Ruotsi on huolestunut omavaraisuudestaan. Uutisen mukaan Ruotsin omavaraisuus ruuan suhteen on laskenut 1980-luvulta 75 prosentista nykyiseen 50 prosenttiin, mitä pidetään epätavallisen matalana. Tätä voimme pitää esimerkkinä, josta emme halua Suomessa ottaa mallia.

Suomi sijoittuu maantieteellisesti vielä enemmän Pohjolan perälle kuin Ruotsi. Ilmastonmuutos tuo mukanaan muutoksia myös laiva- ja lentoliikenteeseen. Näistä ja monista muista syistä johtuen emme voi turvautua edes ajatuksen tasolla siihen, että ulkomailta saa ruokaa.

Meidän täytyy keskittyä siihen, miten saamme Suomen pidettyä riittävän omavaraisena niin normaalioloissa kuin kriisin uhatessa.

Riippumatta siitä, onko henkilökohtainen valintamme kasvis- vai sekaravinto, tarvit­semme kotimaista ruuan­tuotantoa.

Viljelijä ottaa jatkuvasti isoja taloudellisia riskejä.