• Onko tärkeintä oikea prosentti?

    Mielipide
    25.7.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Natossa ryhdyttiin jo 1990-­luvulla vaatimaan, että jäsenmaiden tulisi käyttää puolustus­menoihin kaksi ­prosenttia bkt:stä.

    Suurin osa Nato-maista ei vieläkään täytä tätä tavoitetta. Lisäksi esimerkiksi Kreikka, joka ylittää kahden prosentin rajan, käyttää jopa noin 70 prosenttia puolustusmenoistaan henkilöstökustannuksiin.

    Uusimpien tietojen mukaan kaikkien Nato-maiden puolustus­budjetit ovat tänä vuonna yhteensä jo noin tuhat miljardia dollaria.

    Nyt presidentti Trump on esittänyt vaatimuksen puolustus­menojen kasvattamisesta neljään prosenttiin.

    Myös Naton pääsihteeri Stoltenberg toivoo, että jäsenmaat tekisivät nopeita päätöksiä ”puolustuskyvyn ja pelotteen” vahvistamiseksi. Eli lisäisivät puolustusmäärärahoja.

    Kaikki huomio kiinnitetään prosentteihin. Eli monellako prosentilla ostaa lisää aseita? Pakostakin syntyy epäily siitä, että kaiken takana olisi ensi­sijaisesti USA:n pyrkimys myydä lisää ”Nato- yhteen­sopivia” aseita.

    Yrjö Saraste

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    Nato
    puolustusmenot
    Donald Trump
    Jens Stoltenberg
    bkt ja prosentit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa