• Doping-anti

    Mielipide
    23.11.201106:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Sari Penttisen kolumni dopingista (MT 18.11.) oli osuvinta, mitä aiheesta on kirjoitettu.

    Lahden käryjen jälkeen presidentti, pääministeri ja arkkipiispa ottivat kaikki televisiossa kantaa asiaan. Jokainen heistä korosti, että tuon yhteiskunnan syövän kitkemiseen on käytettävä kaikkia keinoja.

    Kärynneistä tehtiin kansakunnan vihollisia aivan kuin Stalinin vainoissa. Jokaisen itseään kunnioittavan piti heidät ääneen tuomita. Ylituomarina kiitetty, rattijuoppoudesta kärynnyt antidopingmies.

    Kunnioitan silloista puolustusvoimien komentajaa. Hän oli valtiojohdosta ainoa, jonka hermo piti kriittisessä tilanteessa. Tankit eivät vyöryneet Lahden kisamonttuun. Vältyttiin sotilasvallankaappaukselta ja turhalta verenvuodatukselta.

    Artikkelin aiheet
    doping
    urheiluskandaalit
    lahden kisat
    suomen urheilu
    kolumni
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa