• Suomi kiändyy karjalakse

    Karjalankielelle on käännetty muun muassa Juhani Ahon Juha, Tove Janssonin Vaarallinen juhannus ja Muumipapan urotyöt, Kalevala sekä Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala.
    Karjalankielelle on käännetty muun muassa Juhani Ahon Juha, Tove Janssonin Vaarallinen juhannus ja Muumipapan urotyöt, Kalevala sekä Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala. 
    Mielipide
    13.1.201615:00
    Kolumni
    Henni Laitala

    Itä-Suomen yliopistossa käännetään nyt monenlaisia tekstejä karjalan kielelle. Viime vuonna alkaneessa Kiännä-hankkeessa annetaan karjalan kääntäjille ammattimaista kääntäjänkoulutusta.

    ”Pienen ja uhanalaisen kielen kääntäminen on hyvin toisenlaista verrattuna suuren kielen kääntämiseen, sillä käytössä ei ole yhtä paljon sanakirjoja tai muita apuvälineitä”, hankkeen johtaja ja tutkija Helka Riionheimo kertoo.

    Uhanalaisessa kielessä ei myöskään ole olemassa nykyaikaiseen elämänmenoon liittyvää sanastoa, joten kääntäjät joutuvat kehittämään sitä samalla.

    Keskeisellä sijalla hankkeessa ovat kerran vuodessa järjestettävät seminaarit, joissa annetaan käännöstieteellistä koulutusta ja harjoitellaan kääntämistä karjalaksi.

    Seminaareihin ovat tervetulleita sekä yliopiston väki ja opiskelijat että karjalankieliset ja karjalan kielestä kiinnostuneet.

    Riionheimo toivoo, että nelivuotisen hankkeen myötä saataisiin käännettyä kirjallisuutta, joka tavoittaisi erityisesti nuoria lukijoita, sillä siitä on pula. Hanke toimii Koneen Säätiön myöntämän apurahan turvin.

    ”Pieniä kieliä, joilla ei ole kirjakieltä, pidetään jotenkin vähempiarvoisina ja vähemmän kehittyneinä kuin kieliä, joilla on kirjakieli. Kun kieltä ruvetaan elvyttämään, niin yksi tärkeä tehtävä on luoda sille kirjakieli ja alkaa kirjoittaa ja julkaista sillä kielellä.”

    Kirja toimii myös todistuskappaleena. ”Painettu kirja on konkreettinen esine, joka on samalla fyysinen näyttö siitä, että kieli on olemassa. Sillä on symboliarvo.”

    Riionheimon mukaan kirjat ovat apuväline kielen elvyttämisessä eivätkä siis yksin riitä kielen elpymiseen.

    ”Olennaista on se, että kieliyhteisön jäsenet ottavat oman kielensä käyttöön, puhuvat sitä kotona ja välittävät sen niin, että lapset oppivat kieltä.”

    Artikkelin aiheet
    karjalan kieli
    kielten kääntäminen
    Kiännä-hanke
    Itä-Suomen yliopisto
    kielen elvyttäminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja