• Tempoileva tukipolitiikka ja byrokratia lamaannuttavat tiekunnat

    Mielipide
    7.8.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Yksityisteiden huono kunto koskettaa maakunnan asukkaita päivittäin.

    Vastuu yksityisteiden kunnosta kuuluu tieosakkaille, mutta se on yksin heille liian suuri taakka.

    Yksityisteiden tienpidon kustannukset ovat satoja miljoonia euroja vuodessa. Yksittäisen sillan korjaus voi maksaa yli 100 000 euroa.

    Vain tieosakkaiden ammattitaidolla ja kustannuksella silta- ja tieremontit eivät toteudu.

    Metsäteiden osalta tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Tehtaita rakennetaan ja rekkojen koko kasvaa, mutta metsätiet on unohdettu. Viime vuonna teitä parannettiin kemerarahoituksella vain 600 kilometriä.

    Työmäärät ovat lapioajan tasolla, vaikka tarve on moninkertainen. 180 kunnasta ei ollut mitään raportoitavaa. Joko metsäteitä ei peruskorjattu lainkaan tai urakat toteutettiin ilman tukia. Omin varoin rakennettaessa tienormeja ei juuri lueta.

    Suomeen on rakennettu kattava tieverkosto. Yksityiset maanomistajat ovat rakentaneet siitä merkittävän osan ja pitävät näitä teitä yllä koko yhteiskunnan hyödyksi.

    Maa- ja metsätalous, viranomais- ja pelastustoiminta, luontomatkailu, työ- ja vapaa-ajanliikenne – kaikki käyttävät yksityisteitä. Yhteiskunnan tuki teiden ylläpidolle on perusteltua. Samalla varmistetaan, että yksityistiet pysyvät auki kaikille käyttäjille.

    Tempoileva valtion ja kuntien tukipolitiikka sekä tukiin liittyvä byrokratia ovat lamaannuttaneet osan tiekunnista ja yrittäjistä. Se on haaste myös neuvonnalle: tänään saatte rahaa, huomenna ette ja jatkosta ei tiedä.

    Tästä seuraa, että avustuksia voi jäädä jopa käyttämättä. Mistä seuraa edelleen, että teitä jää parantamatta, siltoja rakentamatta ja työpaikkoja syntymättä. Puuhuolto ontuu.

    Yksityisteiden tukipolitiikka on saatava pitkäjänteiseksi ja riittäväksi, myös neuvontaresurssien osalta. Kemeratukijärjestelmää on pikaisesti kehitettävä yksinkertaisemmaksi ja kannustavaksi. Byrokratia on nipistettävä niin minimiin, ettei se vie motivaatiota tiekunnilta ja alan yrittäjiltä.

    Yhteiskunta on hukannut hulvattomasti yksityisteiden hoitoon ja parantamiseen liittyvää tietotaitoa. Milloin näit viimeksi tiekarhun? Sen voi perustellusti lisätä uhan­alaisten lajien listalle.

    Ukko Bamberg

    projektiasiantuntija Kaakon tiet -hankkeessa

    Suomen metsäkeskus

    Säiden vaihtelu näyttää pitkää nenää ihmisen kaikkivoipaisuudelle.

    Artikkelin aiheet
    yksityistiet
    tukipolitiikka
    byrokratia
    tiekunnat
    metsätiet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja