Tänään, Suomen marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä, vietetään puolustusvoimain lippujuhlaa. Valtakunnallinen paraati järjestetään Kuopiossa, ja sen teemana on Pohjolan turva – Ilmapuolustus 100 vuotta.
Yli vuosikymmen sitten maailmantilanne näytti kovin erilaiselta, ja silloinen Kataisen hallitus toteutti säästötoimena puolustusvoimauudistuksen. Yksi sen puitteista tehdyistä toimenpiteistä oli Kauhavan lentosotakoulun lakkauttaminen vuonna 2014. Venäjä aloitti samana vuonna hyökkäyksensä Ukrainan maaperällä miehittämällä Krimin. Puolustusmenojen leikkaukset tuntuivat huolestuttavilta.
Eteläpohjalaisille lakkautuspäätös oli kova isku. Tuntuvimmin sen otti vastaan Kauhava. Korkeasta maanpuolustushengestään tunnetussa maakunnassa päätöstä jättää läntisin osa Suomesta ilman lennostoa pidettiin järjettömänä. Toive lentosotakoulun palauttamisesta on elänyt maakunnassa ja se vahvistui Nato-jäsenyyden myötä. Vallitseva maailmanpoliittinen epävakaus voimistaa sitä entisestään.
Maanpuolustuksellisen merkityksensä ohessa lentosotakoululla oli maakunnan kulttuurissa oma erityinen paikkansa. Kauhavan lentosotakoulun juhannusaaton lentonäytökset olivat massatapahtuma, johon lähdettiin perheen voimin maakunnan laidoilta saakka. Sen komeampaa yöttömän yön juhlaa tuskin voi kuvitellakaan, kuin hävittäjien voimainnäyte sinivalkoisella taivaalla. Autojonot reunustivat lentokentän ympäristön sivuteitä, kun kansa hakeutui nauttimaan lentonäytösten vavisuttavasta tunnelmasta.
Oma elämyksensä oli kotimatkakin, sillä se aloitettiin satojen autojen ruuhkassa. Moista ei maaseudun rauhassa milloinkaan muuten päässyt näkemään. Lentonäytöksiä kentällä ovat myöhemmin järjestäneet ilmailuharrastajat.
Valmiutta maanpuolustukseen tarvitaan jokaiselta suomalaiselta.
Maanpuolustushenkeä suomalaisista löytyy, mutta vakaiden vuosikymmenten aikana se on uinunut kuin tarpeettomana. Kasvaneesta kiinnostuksesta vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön on uutisoitu jännitteiden lisäännyttyä ympärillämme. Esimerkiksi Maanpuolustusnaisten liitto on valtakunnallisesti toimiva yhdistys, jonka kautta naiset voivat olla mukana kriisivalmiuden rakentamisessa.
Suomen itsenäisyystaisteluissa naisilla on ollut oma korvaamaton roolinsa. Lotta Svärd-järjestö vapautti usean divisioonan verran miehiä muista töistä rintamalle ja huolehti armeijaa tukien muun muassa muonitus-, lääkintä- ja varustehuoltotehtävistä sota- ja kotirintamalla. Järjestön toiminta talvi- ja jatkosotien aikana on esimerkkinä siitä, mitä pieni kansa voi kaikki voimavaransa järjestäytyneesti kokoamalla saavuttaa.
Tärkeä muutos historiaan on se, että nuorempi naispolvi voi valita paikan asepalveluksessa. Valmiutta maanpuolustukseen tarvitaan jokaiselta suomalaiselta, ja siihen ajatukseen on tärkeä lapsemme kasvattaa.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.