
Hyvinvointiyhteiskunnassamme korostuu kirkon diakoniatyön ja vapaaehtoisten merkitys sosiaaliturvan täydentäjänä, koska yhteiskunnan sosiaaliturva ei ole riittävä huolehtimaan kaikista apua tarvitsevista. Näin on, vaikka oikeus sosiaaliturvaan on perustuslaissa tunnustettu oikeus, jolla taataan jokaiselle ihmisarvoisen elämän edellyttämä toimeentulo ja huolenpito.
Minusta tämä on hyvinvointiyhteiskunnan häpeä. Samaan aikaan hallitus suunnittelee leikkaavansa sosiaaliturvasta.
Kaikki eivät makeiden poliittisten mielikuvien rakentamisesta huolimatta syystä tai toisesta pysty menestymään. Suomessa elää noin 100 000 lasta köyhissä perheissä, joissa on puutetta ruuasta, vaatetuksesta, harrastuksista tai muista elämiseen tarvittavista perustarvikkeista. Lähes miljoona suomalaista elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä.
Seurakunnissa kerätään säännöllisesti ruoka-apua vähävaraisille. Hävikkiruokajako on monen vähävaraisen arjen välttämättömyys. Ruokakassien jakamisen ohella on esimerkiksi yhteisruokailuja, lipaskeräyksiä ja mahdollisuus keräysnumeron kautta tukea paikallisten ihmisten joulua. Apua tarvitseva ja lahjoittaja voi myös tarvittaessa olla yhteydessä seurakuntansa diakoniatyöntekijään.
Hyvin räiskyvässä maailmassa korostuu erityisesti ihmisyyden kunnioittamisen merkitys. Asettautuminen toisen ihmisen asemaan vahvistaa rakkautta, joka edistää viisautta muun muassa torjua ennakkoluuloja ja pelkoja.
Joulu on jo melkein ovella. Koulujen joulujuhlissa on aika yhdessä laulaa ”Enkeli Taivaan lausui näin”, ja nauttia joulunäytelmien lasten riemusta. On aika sytyttää kynttilä haudalle, laulaa joululauluja ja kysyä, mitä sinulle kuuluu.
Pysähdytään, annetaan aikaa toisillemme ja kerätään voimia uuden vuoden koitoksiin.
Alpi Ripatti
Mäntyharju
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.