
Päättyneellä hallituskaudella moni asia ajattelussamme mullistui pandemian ja Euroopassa alkaneen sodan myötä.
Yksi muutoksista tapahtui mittayksiköissä. Aikaisemmin miljoonissa tapahtunut kerronta muuttui miljardien käsittelyksi. Valtion velan merkittävä kasvaminen pandemian myötä on tietysti negatiivinen esimerkki mittayksiköiden muuttumisesta.
Pandemian jälkeen on nähty kuitenkin hyvin toisenlainen ilmiö, miljardiluokkaan kasvaneet investointihankkeet.
Kyse ei ole mistään hetkessä tapahtuneesta kehityksestä. Suomessa on tehty vakaata, puhtaisiin teknologioihin ja energiaan panostavaa politiikkaa jo pitkään.
Pääministeri Juha Sipilän hallituskauden panostuksia jatkettiin edellisellä hallituskaudella.
Poliittiset valinnat ja painopisteet näyttävät tällä hetkellä olleen viisaita. Puhdasta ja edullista energiaa tuottavat maat ovat nyt investointimarkkinoiden kultakaivoksia.
Suomella näyttääkin olevan aikamoinen värisuora käsissään. Laadukas infrastruktuuri, kuten toimiva kantaverkkojärjestelmä ja hyvät satamat, tekevät Suomesta kilpailijoihin nähden ylivertaisen.
Suomi tunnetaan maailmalla poliittisesti ja hallinnollisesti vakaana oikeusvaltiona, joka herättää luottamusta. Tätä luottamusta on osaltaan lisännyt Suomen liittyminen Naton jäseneksi.
Kun tähän kaikkeen lisää suomalaisten yritysten ja työntekijöiden osaamisen, olemme saaneet lähes viikoittain lukea Suomeen kohdistuvista miljardi-investoinneista.
Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan lähivuosien investoinnit vihreään siirtymään ovat arviolta noin 85 miljardia euroa.
Isoimmat hankkeet näistä ovat suunnitteilla olevaa merituulivoimaa, mutta sen lisäksi myös merkittäviä hankkeita puhtaaseen vetyyn, vihreään teräkseen, akkuteknologioihin, bioenergiaan ja moneen muuhun päästöjä vähentävään hankkeeseen.
Peliä ei kannata julistaa hävityksi jo etukäteen, kaikki tietävät, että sellainen lisää myös häviämisen riskiä.
Investointisuunnitelmien julkaisun yhteydessä on myös koettu perinteistä suomalaista pessimismiä. Murheellisten laulujen maa raikaa ennen kuin yksikään kuokka on maassa.
Valtiota syytetään verorahojen tuhlaamisesta, vaikka kyse on yksityisistä hankkeista.
Näyttää unohtuvan se, että investointiympäristö kokonaisuudessaan vaikuttaa hankkeiden lopulliseen toteutumiseen ja monella eri toimijalla on mahdollisuus osaltaan parantaa hankkeiden toteutumisen todennäköisyyttä.
Tätä peliä ei kannata julistaa hävityksi jo etukäteen. Kaikki tietävät, että sellainen lisää myös häviämisen riskiä.
Itse olen erittäin tyytyväinen, että Suomi on tällä hetkellä investointikohteena kiinnostavampi kuin koskaan. Meidän on yhdessä panostettava siihen, että nämä puhtaan energian investoinnit toteutuvat.
Suomen ei pidä tyytyä pelkästään puhtaan energian tai edes puhtaan vedyn tuotantoon, vaan tavoitteen täytyy olla jalostusarvon merkittävä nostaminen täällä kotimaassa, oli lopputuote sitten sähköpolttoaineet, ammoniakki (lannoitetuotanto) tai mikä tahansa muu hyödyke, jonka tuottamiseen vaaditaan paljon energiaa. Näin Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli globaalisti päästöjen vähentämisessä.
Huomionarvoista on, että suunnitteilla olevat miljardihankkeet sijoittuvat ympäri Suomea.
Ne luovat toivoa uusista työpaikoista, elinvoimasta ja kestävästä talouskasvusta. Näillä investoinneilla on siten pitkäaikaisia aluetaloudellisia vaikutuksia.
Tämän vuoksi uusiutuvan energian rakentuminen on paikallisen hyväksyttävyyden kannalta erittäin tärkeää. Uusiutuvan energian yhtiöillä pitää olla vastuu korvata maanomistajille markkinoiden mukaiset korvaukset.
Kannustan meitä kaikkia toimimaan sen eteen, että olemme jatkossa jotakin ihan muuta kuin murheellisten miljardien maa.
Mika Lintilä
elinkeinoministeri (kesk.)
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.