• Alvittomista palveluista ei tiedetä

    Mielipide
    11.4.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Arvonlisäverottomista kotipalveluista tiedotetaan liian vähän.

    Keskustelemme päivittäin työssämme sellaisten ihmisten kanssa, joilla olisi mahdollisuus saada palveluja arvonlisäverottomana, mutta jotka eivät välttämättä itse tiedä tästä oikeudestaan mitään. Palveluja tarvitsevat useimmiten erityisesti ne, jotka niistä myös vähiten tietävät. Tässä on suuri ristiriita.

    Olisiko mahdollista, että asiasta tiedotettaisiin enemmän, jotta myös ne, jotka syystä tai toisesta eivät pysty itse seuraamaan kaikkia medioita, voisivat saada tietoa arvonlisäverottomuudesta?

    Suuri osa nykytiedostahan löytyy internetistä ja sitä ei moni vanhus tai sairas osaa tai pysty käyttämään. Arvonlisäverottomuus on merkittävä etu ja säästö erityisesti näinä tiukkoina aikoina kenelle tahansa.

    Yleinen tiedottaminen esimerkiksi kaupunkien taholta helpottaisi myös kaupungin kotihoitajien arvokasta työtä, kun asiakkaat ymmärtäisivät, että he voivat itsekin tilata palveluja edullisesti myös yksityisiltä yrityksiltä.

    Arvonlisäverottomiin palveluihin ovat oikeutettuja henkilöt, jotka eivät iästä, heikkokuntoisuudesta, sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuen selviä arkipäivän askareista.

    Arvonlisäverottomia kotipalveluja ovat esimerkiksi siivous, avustus, kylvetys, kaupassakäynti ja saattaja/asiointipalvelut

    Arvonlisäverottomista palveluista saa myös kotitalousvähennyksen samoin kuin arvonlisäverollisestakin palvelusta.

    Yksityisten palveluntuottajien on mahdollista tarjota arvonlisäverottomia palveluja asiakkailleen, mikäli yritys on aluehallintoviraston (avi) yksityisten palveluntuottajien rekisterissä. Asiakkaan kanssa tehdään aina kirjallinen sopimus palveluntarpeesta ja sen tuottamisesta.

    Artikkelin aiheet
    arvonlisäverottomat palvelut
    kotipalvelu
    tiedottaminen
    sosiaali- ja terveyspalvelut
    kotitalousvähennys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja