• Yksityistä vai yhteis­kunnallista infraa?

    Mielipide
    13.10.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomen tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen tarkasteli mielipidekirjoituksessaan lunastusmenettelyä muun muassa huoltovarmuuden ja yhteiskunnallisesti tärkeän infran rakentamisen kannalta (MT 8.10.).

    ”Yhteiskunnallisen infran” käsitettä arvioitaessa osa uusista sähköntuotantohankkeista on yksityistä liiketoimintaa, jossa ei eletä 2020-lukua, vaan viime sotien jälkeistä aikaa, jolloin sähköä tuotiin Suomen maaseudulle. Sodan jälkeisellä mallilla saatiin maa-alueiden käyttöoikeudet kertakorvausmallilla mahdollisimman halvalla osaksi yhteiskunnan kannalta tärkeää infraa.

    Olisi hyvä, jos uuteen lunastuslakiin saataisiin myös korvauskäytänteet 2020-luvun tasolle.

    Kun yksityisen sähköntuotantoliiketoiminnan rakenteita ja sähkönsiirtolinjoja ”yhteiskunnallistetaan”, keskusteluun on nostettava myös luontoarvojen turvaaminen. Uusiutuvan energian siirtolinjat lisäävät metsien avohakkuita samalla, kun osa suomalaisista vaatii avohakkuista luopumista. Vihreän siirtymän ilmasto- ja energiakeskustelu on siltä osin ristiriitaista. Voidaan myös helposti todeta, etteivät voimayhtiöt tee avohakkuita, vaan ne muut.

    Voiko yksityisen uusiutuvan energian yhtiön ”etu ja intressi yhteiskunnallisen infran nimissä” ajaa liito-oravan tai viitasammakon yli? Mielestäni eivät voi. Erikoista on, jos uudessa YVA:ssa rahasta kirjoittava konsultti ja yksityinen hankehakija yhteis­kunnallisen edun nimissä väittäisivät, ettei kohdealue ole koskaan liito-oravaa tai viitasammakkoa nähnytkään?

    Jos sähköntuotantoa Suomessa lisätään merkittävästi, paljonko sähkön hinnat ja siirtohinnat laskevat yksit­täisen sähkönkäyttäjän tai maatilan näkökulmasta tarkasteltuna? Ehkä jatkossakin sähkön ja sen siirtohintojen nousulle voidaan aina löytää mikä hyvänsä syy. Vaikka auringonpilkuista.

    Risto Lauhanen

    yksityinen metsänomistaja

    Ylistaro

    Uusiutuvan energian siirto­linjat lisäävät metsien avo­hakkuita samalla, kun osa vaatii niistä luopumista.

    Artikkelin aiheet
    uusiutuva energia
    yhteiskunnallinen infra
    lunastuslaki
    luontoarvot
    metsien avohakkuut
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa