Nykyinen Itämeri sai muotonsa viimeisen jäätikön sulettua ja sulamisvesien patoutuessa ensin Ancylus-järveksi ja lopulta meriyhteyden synnyttyä Litorina-mereksi. Siitä lähtien on sen vedessä ollut ongelmia, kuten pohjasedimenttitutkimukset ovat osoittaneet.
Veden tila on ollut aina riippuvainen Atlantin suolaisen veden pulssista. Silloin kun vesi ei vaihdu, rikkipitoiset sedimentit kertyvät mereen. Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti asiasta 29.8.
Otsikoihin pääsi keväällä ihmisiä kauhistuttanut tapaus puolalaisen lannoitetehtaan kipsivuorista. Niistä on valunut seisovaan veteen fosforiyhdisteitä.
On tietenkin vanhalle kommunistiselle teollisuudelle tyypillistä, että tuotantoon tarkoitettuja aineita joutuu hukkaan. Jos sieltä tulee mereen asti fosforia, niin ei se ainakaan pohjoiseen päin leviä. Itämeren vedet siirtyvät hiljakseen Atlanttiin. Koko meri ei sillä annoksella ole saastunut.
Todellinen saastuttaja on edelleen luonto itse. Monikaan ei tiedä sitä, että edellä mainittujen järvi- ja merivaiheen pohjasedimentteihin kertyi aikoinaan eliöistä ja kasveista koostuvaa sedimenttiä. Se peittyi saven ja hiekan alle hapettomaan tilaan. Tästä syntyivät mustat, myrkylliset sulfidisavet, joita parhaillaan Pohjanmaalla kartoitetaan.
Maan nouseminen Pohjanmaan jokien suistoissa enemmän kuin latvoilla on saanut veden kuluttamaan sulfidisavia ja kuljettamaan niitä Pohjanlahteen. Samaa tapahtuu koko Itämeren rannikon alueella, jonne sulfidisavea on kerrostunut. Niissä kerrostumissa on tavattoman suuret määrät myrkkyjä, ja niitä on siirtynyt mereen.
On tietenkin selvää, että valtavat asutuskeskukset Itämeren rannoilla ovat paskanneet vettä paikallisesti. Jos virtausta ei olisi, nämä olisivat kerrostuneet lähelle päästöpaikkaansa.
Virtauksen mukana kulkeutunut saaste on kerrostunut pitkin Itämeren syvänteitä. Sopii toivoa, että ne vähitellen peittyvät ja lakkaavat pilaamasta veden tilaa.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.