Dear Eki, olenko normaali? Oon 31 wee nainen, 180 cm pitkä. Puntarilla en ole uskaltanut käydä hetkeen, mutta viimeksi, kun kävin lääkärillä, niin kuulemma nivelet jaksais paremmin, jos pudottais painoa. Aivan kuin minun nivelillä olisi tunteet. Tietysti täytyy arvostaa lääkärin hienovaraisuutta näin loukkaantumisaikakautena.
Syksy on uusien alkujen aikaa. Toiset lähtee kansalaisopiston kurssille, toiset ajelee lapsiaan nivelet suorina harrastuksiin. Mun repaleiset rustot tai siis minä olen päättänyt laihduttaa.
Probleema tässä on se, että nyt kolmannen salaatti-liemiruokapäivän jälkeen mulla on alkanut pyöriä päässä todella outoja fantasioita. En ole hiiskunut näistä edes puolisolleni.
Mukavinta olisi nimittäin uida sulassa suklaassa. Sellaisessa kädenlämpöisessä, joka ei edes rasittaisi niveliä. Taustalla voisi soida hidas blues-rock, ja aina sammakkopotkun aikana kulauttaisin suullisen suklaata. Altaita voisi vaihdella oman maun mukaan, ja lopuksi menisin hieromaan niskojani suklaaputoukseen.
Minua vaan huolettaa, voiko sulassa suklaassa uida? Tai siis jos hyppään suklaa-altaaseen, uppoaisinko suoraan pohjaan? Tavallaan kiinnostelisi päästä takaisin pinnalle myös.
Olen kuullut, että pullea ihminen kelluu vedessä paremmin kuin laiha. Koskeekohan sama myös suklaata? Ja mitä jos suklaa kovettuu? Joutuisinko silloin syömään tieni ulos, mikä ei välttämättä olisi ihan mahdoton ajatus, jos ei niveliä oteta huomioon.
Ymmärrän vielä, jos eräreissuilla ja metsäleireillä pussikeittojen näivettämät sielut himoitsevat pihviä ja pitsaa. Tai polttavan kuuman työrupeaman jälkeen mikään ei tunnu paremmalta kuin se hetki, jolloin kuivunut kurkku kohtaa huurteisen vaahtopään tai kaksi.
Mutta miten taistella näitä jokapäiväisiä syntisiä viekoituksia vastaan sohvan nurkasta käsin, nyt kun syysvihma ja pimeyskin tulevat ankeuttamaan?
Uintitreenin jälkeen lähden kävelemään pitkin kumpulaista sämpylämaastoa voinoropurojen yli hypellen, kunnes törmään kanelilta tuoksuvaan omenapiiraspeltoon. Taustalla kimmeltävät jykevät tiikerikakkuvuoret.
Omenapiiraan rapean kuoren pinnalla täytyy kävellä varoen, ettei humpsahda sisään. Kun nivelet väsyvät, kairaan kuoreen pikkuruisen reiän ja maistelen mehevää sisustaa. Siitä riskaantuneena pääsen kotiin ja sujahdan nukkumaan vielä lämpöä hohkaavien lättyjen väliin. Tukin korvani vaahtokarkeilla ja perunamuusilla ja vedän lätyn korviin saakka. Herättäkää vaikka ensi keväänä.
Miten pääsen eroon oudoista ajatuksistani, vai onko ainut mahdollisuus laittaa tekonivelet?
Ai niin, ja mulle on myös alkanut tulla ryppyjä ja silmänaluset ovat vaihtaneet väriä astetta tummempaan. Mitä niille voi tehdä? Auta please!
Nim. Epätoivoinen -86
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.