• Suomen pitää vaatia, että kaikki EU-maat nostavat puolustusmenonsa vähintään kahteen prosenttiin

    Hallituksen pitää ottaa EU:n yhteisten puolustuskykyjen vahvistaminen kärkihankkeekseen. Euroopan on nyt korkea aika seistä omilla jaloillaan, kirjoittaa Eero Heinäluoma.
    Tilaajalle
    EU-maiden ongelma on, että puolustusmenot kohdentuvat osin sattumanvaraisesti ja osin päällekkäin, kirjoittaa Eero Heinäluoma. Kuva on Reserviupseerikoulusta vuodelta 2023.
    EU-maiden ongelma on, että puolustusmenot kohdentuvat osin sattumanvaraisesti ja osin päällekkäin, kirjoittaa Eero Heinäluoma. Kuva on Reserviupseerikoulusta vuodelta 2023. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Politiikka
    14.3.202509:25
    Kolumni
    Eero Heinäluoma

    Maailma ympärillämme on kovassa liikkeessä. Monet viime vuosikymmenten itsestäänselvyydet on kyseenalaistettu. Euroopassa on neljättä vuotta käynnissä sota valtioiden välillä. Yhdysvallat ottaa etäisyyttä aikaisempiin sitoumuksiin.

    EU-maat joutuvat näissä oloissa hakemaan turvaa ennen muuta keskinäisestä yhteistyöstään– vahvistamalla unionia ja tekemällä unionista myös aidon turvallisuusyhteisön. Eurooppa on edelleenkin kykenevä oppimaan tapahtuneesta ja näin uskon nytkin käyvän.

    Maailmassa on kolme suurta talouskeskusta: Yhdysvallat, EU ja Kiina. Vahvoja sotilasvaltoja ovat taas Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, unohtamatta Iso-Britanniaa ja Ranskaa. EU-maiden yhteenlaskettu kansantalous on puolestaan kymmenen kertaa Venäjää suurempi, puolustusmenot neljä–viisi kertaa Venäjää isommat.

    EU-maiden ongelma on, että puolustusmenot kohdentuvat osin sattumanvaraisesti ja osin päällekkäin. EU-parlamentille tehty tuore raportti kertoo, että tekemällä puolustuksessa parempaa yhteistyötä, voitaisiin saada yli 40 miljardin euron säästöt ilman, että se olisi todellisuudessa mitään suorituskyvystä pois.

    EU-parlamentti hyväksyi tällä viikolla tärkeän periaatelinjauksen EU:n oman puolustuksen vahvistamisesta selkein lukemin 419 puolesta, 204 vastaan ja 46 tyhjää. Vastaan äänestivät lähinnä äärilaitojen euroedustajat.

    Parlamentti peräänkuuluttaa tukea Ukrainalle, ja vaadimme panostuksia unionin turvallisuuden vahvistamiseen sotilaallisten sitoumusten muodossa, kumppanuuksilla samanmielisten kanssa, riippuvuuksien vähentämisellä EU:n ulkopuolisista toimijoista sekä teollisuuden, teknologian ja tiedustelun suhteen.

    Nyt EU:ssa on useita maita, jotka jäävät edelleenkin alle kahden prosentin puolustussatsauksissaan.

    Suomen hallituksen pitäisi nyt ottaa EU-vaikuttamisen kärkihankkeekseen EU:n yhteisten puolustuskykyjen vahvistamisen.

    Kyse ei ole vain siitä, että puolustusmenoja lisätään. Enemmän on kyse siitä, että varmistetaan sellaiset suorituskyvyt, jotka ovat aidosti eurooppalaisessa käytössä kaikissa olosuhteissa.

    Samalla Suomen pitäisi ajaa linjaa, jossa EU-jäsenvaltiot sitoutuvat paitsi rahoittamaan tiettyjä yhteisprojekteja, kuten kaikille maille tarpeellista ohjuspuolustusta ja kuljetuskapasiteettia, myös nostamaan puolustusmenonsa vähintäänkin Naton kahden prosentin tavoitteelle.

    Nyt EU:ssa on useita maita, jotka jäävät edelleenkin alle kahden prosentin puolustussatsauksissaan.

    EU:n itärajan maat taas joutuvat kantamaan tosiasiassa yhteisestä unionin rajojen puolustamisesta kovimman taakan. Siksi Suomen aloitteellisen EU-vaikuttamisen kärjessä pitäisi olla yhteisten puolustushankkeiden edistäminen ja asiaa koskevat EU:n omat minimivelvoitteet.

    EU:n omien puolustuskykymme kehittäminen ei poista tarvettamme hyvään yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa eikä haluamme toimia rakentavasti Naton sisällä. On kuitenkin syytä tunnustaa, että Euroopan on nyt korkea aika seistä omilla jaloillaan.

    Kolumnin kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).
    Artikkelin aiheet
    puolustusmenot
    EU-puolustusyhteistyö
    suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
    Naton kahden prosentin tavoite
    Euroopan puolustus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa