• Katainen on oikeassa

    Mielipide
    12.3.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Europarlamentissa aloittava Elsi Katainen (kesk.) on aivan oikeassa. Viljelijät joutuvat sietämään EU-tukien leikkaukset seuraavalla kaudella.

    Sitä ennen viljelijät joutuvat sietämään kansallisten tukien leikkauksen reilun vuoden päästä alkavalla vaalikaudella. On varma tosiasia, että hallituspohja, joka melko todennäköisesti koostuu vasemmistopuolueista ja vihreistä, tulee ensitöikseen leikkaamaan kansallisia maataloustukia ja käyttämään säästyneet rahat heidän mielestään tärkeämpiin kohteisiin.

    Lisäksi maatalouden kustannuksia tullaan lisäämään muun muassa energiaverojen korotuksilla, eikä pois suljettu ole pellon ja metsän kiinteistöverokaan, jota erityisesti SDP on koko ajan ajanut.

    Seuraava vaalikausi Suomessa ja seuraava parin vuoden kuluttua alkava uusi EU-kausi tulevat olemaan kohtalon kysymyksiä suomalaiselle maataloudelle.

    Seppo Ruotsalainen

    Siilinjärvi

    Artikkelin aiheet
    Elsi Katainen
    maatalous
    eu-tuki
    verotus
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja