• Lähiruokaa ja raskasmetalleja

    Mielipide
    5.9.201107:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Viime aikoina ruokakeskustelua värittää luomu- ja ns. lähiruoka, etenkin kotimaassa tuotettuna. Laadustakin moni keskustelija muistuttaa, perustelut ovat joskus kummallisia ja jopa pois toisensa sulkevia.

    Asiantuntijoita riittää joka lähtöön, asemalle jää vielä muutamia odottamaan seuraavaa junaa, uusia virtauksia. Jokaiselle jotakin kuin ”sekatavara”kaupassa menneinä aikoina maaseudulla.

    Muutama päivä sitten eräässä lehdessä tuhkan käyttökelpoisuutta puolustettiin ”ryytimaan” syyslannoituksessa. Itse en ole tuhkaa käyttänyt neljäänkymmeneen vuoteen lannoitustarkoitukseen puuntuhkan sisältämien raskasmetallien vuoksi. Etenkin kadmiumia siellä saattaa tulla aikamoinen ”pläjäys” maahan. Sen maassa säilymisaika on kymmeniä vuosia, pysyy siis maassa pitkään.

    Raskasmetallit siirtyvät sadon mukana ihmiseen ja kerääntyvät elimistöön. Puhtaasta lähiruuasta en sen jälkeen enää puhuisi. Muita kuin ”puhtausargumentteja” voi haluamallaan tavalla edelleen käyttää syödessään tuhkalla lannoitettuja marjoja ja ryytimaan tuotteita!

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    raskasmetallit
    tuhka
    lannoitus
    luomuruoka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja