Susipolitiikka on epäonnistunut

Susien ja karhujen ylen­palttinen suojeleminen on ilmiselvästi osa maaseudun tyhjentämisen agendaa. Niitä ei saa vähentää, vaikka ne kuljeskelevat ihmisten pihoissa.

Susien määrä on kasvussa ja niiden pihakäynnit ovat lähes kolminkertaistuneet viime vuodesta. Jos ne eksyvät kaupunki­alueelle, niistä tulee yhtäkkiä hirveän vaarallisia ja julistetaan ulkonaliikkumiskieltoja ja ties mitä näitten maaseudulla kuulemma niin vaarattomien eläinten takia.

Suden salakaato kertoo ikävää tarinaa siitä, ettei paikallisia ihmisiä ja paikallisia metsästäjiä kuunnella tarpeeksi, vaan susipolitiikkaa johdetaan Helsingistä. Pitäisi löytää yhteinen sävellaji molempien kesken.

Herää kysymys, mihin kaupungissa asuva tarvitsee susia, vaikka niitä ei ole koskaan siellä nähnytkään?

Esimerkiksi Virossa ei ole ongelmia susista, vaikka siellä on enemmän susia kuin meillä, ja Viro on Suomea pienempi maa. Siellä susia saa metsästää joka syksy ilman kaatorajoituksia, näin häiriökäyttäytyvät sudet ja koirasudet poistetaan.

Vapaa metsästys tännekin, niin päästään eroon pedoista joita ihminen ei tarvitse.  Jos susifani tarvitsee, niin pistäkää niitä luonnonpuistoihin, jonne voi tehdä niille sinne vaikka 1 000 hehtaarin tarhan. Käyköön susifanit niitä siellä ihailemassa, niin eivät ole ihmisten ja metsästysharrastajien kiusana.

Jos häiriösusia ei olisi, lapset voisi päästää yksinään liikkumaan luonnossa, käymään marjassa ja kalassa, niin kuin ennen oli asia.

Viranomaiset vähättelevät susien määrää kannanotoissaan. Suomella ei ole omaa susipopulaatiota, vaan yhteinen susikanta Venäjän kanssa, eli uhanalaisesta eläimestä on turha edes puhua.

Venäjällä maksetaan sudesta tapporaha. Meidän susipolitiikka on todellakin epäonnistunut. Suden paikka on metsässä, ei pihassa.