• Ekologisesti kestävämpi suunta

    Mielipide
    29.5.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Luonnon monimuotoisuus vähenee uhkaavan nopeasti, kertoo viimeinen YK:n luonto­paneelin tieto. Lääkkeeksi tarjoaa Suomen valtamedia asumisen, liikenteen energiantuotannon ja ruuantuotannon muuttamista. Siis tuotannon, ei kulutuksen.

    Jospa käännettäisiin vaatimukset sinne, missä suuri osa suomalaisista asuu, suurempien kaupunkien seuduille. Kukaan ei tarvitse 170:tä litraa vettä päivittäiseen kulutukseen, kuten nyt tapahtuu. Riisin syönti on syytä lopettaa, samoin soijasta tehdyn tofun. Kasviksiksi Suomessa ulkona kasvatettavat juurekset, lanttu, porkkana, kaalit ja niin edelleen.

    Kesällä voi syödä sitten kaikkea, mitä maa tuottaa. Vitamiinit saadaan ilmaisista marjoista ja kotimaan hedelmistä. Valtaville kauppa- eli kulutuskeskuksille ei pidä antaa minkäänlaisia rakennuslupia, vielä vähemmän saunaparatiiseille keskelle kaupunkia, uikoot luonnonvesissä.

    Kadut ja pihat jääkööt asfaltoimatta, metrot kaivamatta. Entiset kesämökit, nykyiset kakkosasunnot kyllä riittävät koko kansan asumistarpeeseen, kunhan ne oikeudenmukaisesti jaetaan tarvitseville. Siihen suuntaan kun mennään, kyllä monimuotoisuus kasvaa ja maailma pelastuu.

    Kirsti Leikkonen Perniö

     

    Artikkelin aiheet
    ekologinen kestävyys
    luonnon monimuotoisuus
    kestävä kehitys
    Suomi
    ympäristö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja