Määttä: Uimahalleja ja kirjastoja suljetaan Unkarissa, ruuan hinta nousee ‒ tarvitaanko suomalaisia ystäviä nyt enemmän kuin koskaan?

Vierailin Unkarissa viime viikolla suomalaisten ja unkarilaisten kuntien konferenssissa. Konferenssi pidetään joka kolmas vuosi, ja siellä tapaavat ne suomalaiset ja unkarilaiset kunnan ja kaupungit, jotka ovat ystävyyskaupunkeja. Konferenssin aikana on mahdollisuus myös kuntakohtaisiin tapaamisiin.

Konferenssin aikana kävi selväksi, että paikallishallinnolla on yhteisiä haasteita. Globaali maailmantilanne on erittäin epävakaa, energian hinnan nousu on ollut hurja ja ilmastonmuutos etenee.

Vierailin Kuhmon ystävyyskaupungissa. Vajaan 20 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Unkarin läntisessä ja pohjoisessa osassa lähellä Slovakian rajaa. Kaupungin elinvoima perustui ennen kaivokseen ja nyt teknologiapuistoon.

Kävin myös puhumassa heidän hallituksensa kokouksessa. Kaupunginhallitus päätti vierailuiltana, että kaupunki joutuu sulkemaan uimahallin kolmeksi kuukaudeksi energian hinnan nousun vuoksi. Moni kaupunki oli tekemässä samanlaisia päätöksiä eli sulkemassa uimahalleja ja kirjastoja.

Viime kesä Unkarissa oli todella kuiva ja kuuma. Maissisatoja on menetetty. Ruuan ja energian hinnan nousu tuntuu kukkarossa. Monelle se tulee olemaan ilmeisen liikaa. Kaikki eivät edes ymmärrä vielä sitä ahdinkoa, johon ovat joutumassa.

Kuulin myös siitä, miten kunnilta on siirretty koulutustehtävä valtiolle. Kunnat eivät enää vastaa koulujen toiminnasta vaan käytännössä ne vain vuokraavat toimintaan tilat. Koulujen rehtorit valitaan valtionhallinnon toimesta. Opettajien palkkaus on matalaa ja opettajia vaikea saada. Ja kun puhutaan matalasta palkasta, niin se todella on matala, useista lähteistä kuulemani mukaan noin 400 euroa kuussa.

Valtio on kaventanut pikkuhiljaa paikallishallinnon toimintavaltuuksia. Samaan aikaan energian hinnan nousu, johon siihenkin liittyy mitä mielenkiintoisempia vivahteita, on laittanut paikallishallinnon ahtaalle. Edessä tuntui olevan vain huonoista vaihtoehdoista valitsemista.

Kiinnitin huomiota siihen, että läntisen markkinatalouden toimijat olivat läsnä Unkarin katukuvassa. Läntinen yhtenäiskulttuuri täysin samoine vaatteineen ja tuotteineen. Sen lisäksi Budabestin keskustassa ja lentokentällä Kiinan pankki oli näkyvästi läsnä hienoine rakennuksineen ja isoine mainoksineen.

Kukaan paikallishallinnon edustaja, jonka kanssa juttelin, ei tuntunut kannattavan nykyistä hallitusta tai sen toimia. Paikallishallinnon päättäjät olivat mieluumminkin häpeissään siitä, mitä hallitus tekee ja miten toimii suhteessa Euroopan unioniin tai Suomen Nato-jäsenyyteen. Ihmettelinkin ääneen, kuka Fidesziä sitten kannattaa, jos kukaan tapaamistani ihmisistä ei kannata.

Kannattajia kuitenkin löytyi viime kevään vaaleissa. Eräs tapaamani paikallinen poliitikko sanoi, että demokratia on kaikki kaikessa. Jos sen menettää, menettää kaiken. Ja hänestä aidosti tuntui siltä, että unkarilaiset ovat menettämässä elleivät jo menettäneet maansa demokratian.

Vierailun jälkeen mietin suhtautumistani ystävyyskaupunkitoimintaan. Olen ajatellut, ettei siitä ole mitään hyötyä meille ja että se on vanhanaikaista. Unkarissa on kuitenkin ihmisiä, jotka ajattelevat toisin kuin maan hallitus, osaavat englantia ja haluavat oppia ja kehittää kotiseutuaan.

Ehkä kyse onkin siitä, että he tarvitsevat meitä nyt enemmän kuin koskaan. Toinen juttu sitten onkin, onko tähän yhteistyöhön tulevaisuudessa enää mahdollisuuksia.

Kirjoittaja on Kuhmon kaupunginjohtaja ja harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja.