• Lukijalta: Kokoomus kantaa vastuuta koko Suomesta

    Kokoomuslainen ihmisten omaa vapautta ja vastuuta korostava ajattelu kantaa myös aluepolitiikassa. Onhan jokainen Suomen kolkka tarpeiltaan ja mahdollisuuksiltaan hieman erilainen ja juuri omalla tavallaan ainutlaatuisen hieno.
    Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajan Heikki Autton mukaan kokoomus haluaa rakentaa kestävän kasvun edellytykset kaikkialle Suomeen.
    Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajan Heikki Autton mukaan kokoomus haluaa rakentaa kestävän kasvun edellytykset kaikkialle Suomeen.  
    Mielipide|Politiikka
    7.6.202411:38
    Lukijalta
    Heikki Autto

    Maaseudun Tulevaisuudessa (5.6.) käsiteltiin Kansallisen Kokoomuksen tulevaa puoluekokousta. Artikkeli maalaa kuvaa, ettei kokoomuksen toiminnan keskiössä olisi aluepolitiikka tai alueiden ihmiset ja elinkeinot. Totuus asiasta on kuitenkin hyvin toisenlainen.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuosina politiikka on voimakkaasti polarisoitunut länsimaisissa demokratioissa, eikä Suomi ole poikkeus. Petteri Orpon johtama kokoomus soutaa oikealle.

      Politiikka | Kokoomus paistattelee valtansa huipulla, mutta Orpon hallituksen taival hankaloituu

    Kokoomus kantaa vastuuta koko Suomesta. Viime kevään eduskuntavaaleissa kokoomus kasvatti kannatustaan kaikissa vaalipiireissä ympäri Suomen. Kysyntää kokoomuslaiselle kehittämisotteelle on myös kunnissa ja kaupungeissa, josta todistaa kokoomuksen asema suurimpana kuntapuolueena. Onkin hyvin luonnollista, että Kokoomus toimii aktiivisesti joka puolella maata huomioiden politiikassaan kaikki alueet.

    Jutussa kuvattu kokoomuksen oikeistolainen ote tukee koko Suomea. Vahva teollisuuspolitiikka, yrittäjyyden edistäminen ja työllisyyden vahvistaminen ovat parasta aluepolitiikkaa. Yrittäjät luovat elinvoimaa kaikkialle Suomeen, kun vain mahdollistetaan edellytykset investoida ja luoda työpaikkoja.

    Ikääntyvässä maassa vanhakantainen aluepolitiikka ei enää kanna, koska pelkkä niukkuuden jakaminen ei lopulta hyödytä ketään. Kokoomus lähtee siitä, että alueita kehitetään parhaiten niiden omista vahvuuksista käsin.

    Vaikeassa taloustilanteessa Petteri Orpon hallitus on jatkuvasti puolustanut maaseutuelinkeinoja niin leikkauksilta kuin EU:n vyöryttämiltä rajoituksilta elinkeinotoimintaan. Yhdeksän miljardin säästöurakassa suomalaista alkutuotantoa on vaalittu aivan erityisesti.

    Hallitus on käynnistänyt heti kautensa alussa myös Pohjoisen- ja itäisen Suomen ohjelmat, joilla tavoitellaan elinvoiman edistämistä alueiden omiin vahvuuksiin perustuvan taloudellisen kasvun ja uusien investointien kautta.

    Suomea ei voi kehittää vain yksittäisten kaupunkien kautta. Kokoomus haluaa rakentaa kestävän kasvun edellytykset kaikkialle Suomeen. Valtiovetoisuuden vähentäminen ja verorasituksen helpottaminen eivät tarkoita alueiden unohtamista. Oikeastaan päinvastoin. Kokoomuslainen ihmisten omaa vapautta ja vastuuta korostava ajattelu kantaa myös aluepolitiikassa. Onhan jokainen Suomen kolkka tarpeiltaan ja mahdollisuuksiltaan hieman erilainen ja juuri omalla tavallaan ainutlaatuisen hieno.

    Heikki Autto

    puoluevaltuuston puheenjohtaja

    kansanedustaja (kok.)

    Rovaniemi

    Lisää aiheesta
    • Viime vuosina politiikka on voimakkaasti polarisoitunut länsimaisissa demokratioissa, eikä Suomi ole poikkeus. Petteri Orpon johtama kokoomus soutaa oikealle.

      Politiikka | Kokoomus paistattelee valtansa huipulla, mutta Orpon hallituksen taival hankaloituu

    • Talouden näkymien heikkenemiseen vastataan toimenpiteillä, jotka kohdistuvat isoimpiin kaupunkeihin ja niiden liepeille; palveluja keskitetään, Annika Saarikko analysoi.

      Politiikka | Saarikko: Kokoomukselle suuri on kaunista ja menestyjät pärjäävät, mutta huomionarvoista on, että perussuomalaiset antoivat tälle politiikalle avoimen valtakirjan

    • Keskustan kansanedustaja Markku Siposen mielestä kaikki tietävät, että sote-uudistuksessa ollaan vasta alkumetreillä ja parannuksia tarvitaan.

      Politiikka | Lukijalta: Keskusta puolustaa palveluita hallituksessa ja oppositiossa

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa