• Supo saamassa lisää valtuuksia

    Mielipide
    14.10.201602:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Supo on saamassa oikeuden seurata kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavia uhkia. Eräs iso muutos on, että Supo saisi oikeuden täysimittaiseen ihmisten ja tietotekniseen tiedusteluun myös ulkomailla.

    Hyvä uudistus. Tavallisella rehellisellä suomalaisella on tuskin mitään tätä uudistusta vastaan. Etenkin kun Supoon kohdistuva valvonta tehostuisi ja suomalaiset saisivat oikeuden omiin Supo-tietoihinsa nykyistä varhemmin. Salaliittoteorioihin kuuluvalla ”iso veli valvoo” ajattelulla ei tässä vakavassa asiassa ole enää sijaa, jossa asiantuntijuus on avainasemassa.

    Uuden järjestelmän mukaan vaarallinen maahanpyrkijä havaitaan paremmin jo varhaisessa vaiheessa.

    Tästä ei kuitenkaan ole riittävää hyötyä sisäiselle turvallisuudelle, ellei näitä riskitekijöitä myös estetä saapumasta rajan yli heti alkuunsa. Pelkkä rekisteröinti ja niin sanottu ”seuranta” ei riitä, ennen kuin vakava rikos on jo ehtinyt tapahtua. Lisäksi rikoksen tekijä jää eri tekijöiden mahdollistamana usein maahamme.

    Sisäministeriön hallinto- ja kehittämisosaston päällikön Jukka Aallon johdolla kehitetään juuri uutta strategiaa sisäisen turvallisuuden ja viranomaisten toimintakyvyn turvaamiseksi koko maassa.

    Vaikuttavina tekijöinä hän mainitsee juuri rikollisuuden ja hallitsemattoman maahantulon.

    Tässä sisäministeriön ja Supon yhteisessä tavoitteessa parantaa sisäistä turvallisuutta, on ennaltaehkäisy avain tekijä. Se toteutuu parhaiten ja tehokkaimmin kun estetään rikollisaineksen pääsy rajan yli.

    Tämän luulisi olevan selvä asia, mutta puuttuuko tämän tärkeän työn valmisteluun ne poliitikot ja asiantuntijat, joiden edun ja ideologian mukaista on edistää sisäistä turvattomuutta ja hallitsematonta maahanmuuttoa?

    Reijo Paunonen

    valtuutettu (Ps)

    Juva

    Artikkelin aiheet
    Supo
    kansallinen turvallisuus
    tiedustelulainsäädäntö
    sisäinen turvallisuus
    maahanmuutto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa