• Lukijalta: Hallituksen on parannettava maatalousvaikuttamista EU:ssa

    ”Suomen hallitus tyri EU:n ennakkovaikuttamisen EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen. Nyt on aika pelastaa maatalous”, kirjoittaa Anne Kalmari.
     Nyt on aika pelastaa maatalous, kirjoittaja vaatii. Kuvituskuva.
    Nyt on aika pelastaa maatalous, kirjoittaja vaatii. Kuvituskuva.  Kuva: Taina Renkola
    Mielipide|Maatalouspolitiikka
    26.7.202512:30
    Lukijalta
    Anne Kalmari

    Suomen hallitus tyri EU:n ennakkovaikuttamisen EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen. Nyt on aika pelastaa maatalous. Hallitusohjelma lupasi hurskaasti, että EU:n suomalaisia koskevat päätökset ovat oikeudenmukaisia, oikeasuhtaisia sekä kansalliset että alueelliset erityispiirteet ja -tarpeet huomioivia. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tulee keskittyä ruokaturvan parantamiseen. Onko vähintään 20 prosentin leikkaus maataloustukiin linjassa? Onko maatalouden alasajo suunnitelman mukainen?

    Vaarassa on erityisesti maaseudun kehittämisrahat. Hallitus ei ole onnistunut ennakkovaikuttamisessa turvaamaan rahoja, joista on maksettu Suomelle tärkeät luonnonhaittakorvaus (LFA) ja ympäristökorvaus. Kun ympäristökorvauksen edellyttämät toimet käyvät koko ajan vaativammaksi ja tuki laskee, on yhtälö mahdoton.

    LFA on maa- ja metsätalousministeri Hemilän aikaan valtavilla ponnistuksilla ulotettu koko Suomeen. Ministeri Essayah sanoo, että haluaa odotella komission tarkennuksia tuista. Nyt ei ole sen aika, vaan on aika vaikuttaa, että tuet säilyvät.

    Ympäristökorvauksen ehtoja on kevennettävä, jos halutaan, että jatkossakin yli 90 prosenttia viljelijöistä valitsee sen. Lisäksi on laitettava pääministeri neuvottelemaan Suomelle, arktiselle korkeiden kustannusten maalle erityisehtoja. On huoltovarmuuden kannalta välttämätöntä, että meillä säilyy ruuantuotanto.

    ”Elintarvikemarkkinoita piti reiluuttaa, mutta kilpailulain muutoksia ei kuulu.”

    Perustuen Suomen osuutta on nostettava. Järjestelmä pohjautuu ikivanhaan viitesadon määritykseen. Siihen, että keinotekoista hinnanalennusta korvattiin satotason mukaan. Satotasot ovat kuitenkin moninkertaistuneet viljelyyn panostavilla tiloilla. Eteläisessä Euroopassa satotasot ovat kuivuuden takia laskeneet. Hehtaarikohtainen, kokonaan EU:n rahoittama summa Suomessa on yksinkertaisesti liian pieni.

    Ennakkovaikuttamisessa Suomen hallitus on mennyt hyväksymään perustulotukeen katon, joka leikkaa jo 150 hehtaarin viljatiloilta. Itse en hyväksyisi ministerinä näin matalaa tukikattoa, joka leikkaa ruuantuotannon mahdollisuuksia suomalaisilta aktiivitiloilta.

    Elintarvikemarkkinoita piti reiluuttaa, mutta kilpailulain muutoksia ei kuulu. Sen sijaan Temu vie lopunkin mahdollisuuden kilpailla laadulla. Hallitusohjelman lupaus siitäkin, että viljelystä poistuneiden lohkojen korvauskelpoisuus jaetaan ELY-keskuksittain takaisin korvauskelvottomille lohkoille, petettiin – ihan kansallisilla päätöksillä. On aika muuttaa suuntaa, hallitus!

    Anne Kalmari

    Kansanedustaja (kesk.)

    Maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj.

    Lisää aiheesta
    • Kansanedustaja Timo Mehtälän (kesk.) mukaan tuottamattomasta nurmesta maksettu tuki on suurempi kuin karjankasvattajan saama tulo tuotannon kautta.

      Maatalous | Lukijalta: Hallituksen pitää toimia, koska maatilojen vaikeudet kasaantuvat

    • Maatalouskomissaari Christophe Hansen on joutunut EU-komissiossa koville puolustaessaan maatalouden rahoitusta.

      Maatalous | Kun EU vaihtaa sääntöjä, osa-aikaisille tuottajille voi nousta seinä eteen

    • MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen muistutti avauspuheessaan maaseudun elinkeinojen merkityksestä huoltovarmuudelle ja puolustukselle.

      Maatalous | Unohtiko hallitus lupauksensa? Maatalouden ja turpeen osalta odotetaan toimia, MTK:n Viljanen korostaa

    • Hallitus aikoo tukea maatalousyrittäjien asemaa esimerkiksi siten, että Välitä viljelijästä -projektista tehdään pysyvä toimintamalli ja lomituspalvelut säilytetään vähintään nykyisellä tasolla.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus on valmis puuttumaan elintarvikemarkkina-, kilpailu- ja hankintalakiin elintarvikeketjun tasapainottamiseksi

    Artikkelin aiheet
    maatalouspolitiikka
    Euroopan unioni
    Suomen hallitus
    maataloustuki
    maaseudun kehittäminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia