• Maakuntien ylläpitämistä hyvinvointialueista tulee kalliita käenpesiä

    Uudistus on lähtölaukaus kustannusten nousulle, joka ei paranna itse terveydenhoitoa mitenkään.
    Mielipide|Talous
    24.9.202216:30
    Lukijalta
    Esko Eela

    Olenkohan elänyt liian kauan ja kokenut liikaa uskoakseni sote-uudistuksen vahvistavan yhteiskuntaamme tulevaisuuden varalle. Ainakaan talouden lakeja valitut päättäjät tuskin pystyvät muuttamaan. Toivon kuitenkin olevani väärässä. Yhdyn viimeisimpiin älähdyksiin, että rahat eivät riitä.

    Valmisteluun on liittynyt runsas nimityskierros johtajapesteihin hallinnossa, jonka palkkataso kannustaa hoitajia tasavertaisesti lakkoon. Nimitetyt johtajat perustettavine organisaatioineen eivät tule osallistumaan sairaiden hoitoon hoitajavajauksen torjumiseksi. Sote on sinetti kustannusten nousulle, joka ei paranna itse terveydenhoitoa mitenkään.

    On kuitenkin ollut reilua tunnustaa, että soten syntysanojen hyvistä tavoitteista ei tule toteutumaan juuri mikään.

    Halutaan tai ei, uudistuksella keskitetään vastuu koko Suomen terveyspalveluista pariinkymmeneen kasvatettavaan keskukseen, maakunnan ylläpitämään, turhaan ja kalliiseen käenpesään. Ja esimerkiksi energiakriisi koettelee ilman sote-uudistustakin kohtuuttomasti kansalaisia. Pesänrakentajat ja me ylläpitäjät selviydymme vain lisävelalla nousevine korkoineen. Eikö edes valtionvarainministeriä huoleta?

    Tällaisella näkemyksellä ei ole ennen ollut arvoa, mutta vieläkin on aikaa tehdä parannus. Järkevää olisi säilyttää EU:nkin parhaaksi kiittämä huokein, ennalta ehkäisevä, kuntien tuottama perusterveyspalvelu.

    Toistan toivovani, että olen väärässä ja että nykyset uudet päättäjät hallitsevat tilanteen omaa visiotani paremmin. Julkisuuteenkin vastikään tuodut investointipäätökset eivät kuitenkaan tue toivettani. Päinvastoin, nehän tukevat edellä esittämääni visiota.

    Toivotan menestystä hankkeen järkeistämiselle.

    Esko Eela

    teollisuusneuvos

    Säkylä

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    hyvinvointialueet
    terveydenhoito
    kustannusten nousu
    maakunnat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle