• Perhepolitiikka vaikuttaa työllisyyteen

    Tuuli Tähtinen: Vain miesten työllisyys on parantunut.
    Mielipide
    28.2.201714:30
    Kolumni
    MT toimitus

    Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyysasteen lasku jatkuu. Kun työllisyyttä tarkastellaan sukupuolten mukaan, havaitaan että vain miesten työllisyys on parantunut. Naisten työllisyysaste on laskenut ja työllisten naisten määrä on vähentynyt vuodentakaiseen verrattuna.

    Ero miesten ja naisten työllisyydessä on Euroopan pienimpiä, kun tarkastellaan koko työikäistä väestöä. Nuorilla aikuisilla miesten ja naisten välinen ero on kuitenkin selvä. 25–34- ja 35–44-vuotiailla naisilla työllisyysaste on noin 10 prosenttiyksikköä alempi kuin miehillä.

    Myös naisten työvoimaosuus on huomattavasti alempi kuin miesten. Työvoimatutkimuksen mukaan 25–34-vuo­tiaista miehistä noin 89 prosenttia kuuluu työvoimaan saman ikäisten naisten työvoima­osuuden ollessa vain 75 prosenttia. 35–44-vuotiailla miesten työvoimaosuus on 91 ja naisten 85 prosenttia.

    Naisten työvoimaosuus on vuoden aikana laskenut. Yhä useampi työikäinen nainen ei siis edes etsi töitä. Jos hallituksen työllisyystavoite halutaan joskus saavuttaa, on tärkeää tukea naisten työllisyyttä.

    Vastuu lasten hoivasta on merkittävä tekijä naisten työmarkkinoille osallistumisen kannalta. Vaikka perhevapaita käyttäneiden miesten määrä on kasvanut, kasautuvat perhe­vapaat yhä pääosin naisille. Etenkin kotihoidontuen saajista yli yhdeksän kymmenestä on naisia, eikä miesten osuus ole viime vuosikymmeninä juurikaan noussut.

    Kotihoidontuki luo selkeän taloudellisen kannustimen hoitaa lapsia mahdollisimman pitkään kotona. Varsinkin matalapalkkaiset ja heikommassa työmarkkina-asemassa ennen lapsen syntymää olleet äidit palaavat työelämään keskimääräistä myöhemmin.

    Suomessa myös asenteet perhevapaiden jakamiseen ja niin sanottuun ansaitsija-hoivaajamalliin ovat edelleen varsin konservatiivisia. Asenteet eivät näytä muuttuvan itsestään. Ruotsissa perhepolitiikassa on ollut huomattavasti vahvempi pyrkimys tasa-arvoon, mikä myös näkyy laajempana tasa- arvoisen hoivavastuun kannatuksena.

    Puoliväliriihen lähestyessä hallitus pohtii taas keinoja työllisyyden kohentamiseksi. Viimeisen vuoden aikana useat tahot ovat esitelleet erilaisia perhevapaiden uudistusmalleja. Lisäksi työllisyyspaketti-työryhmä ehdotti kotihoidontuen pituuden leikkaamista osana työn tarjontaa lisääviä toimenpiteitä.

    Perhevapaiden uudistaminen siten, että ne kannustavat vanhempia jakamaan hoivavastuuta sekä osallistumaan työmarkkinoille, voi olla tehokas keino edistää työllisyystavoitteen saavuttamista.

    Artikkelin aiheet
    perhepolitiikka
    työllisyys
    sukupuolten tasa-arvo
    perhevapaa
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa