Yliö: Nuorilla viljelijöillä ei saa olla kiire investoida ‒ yksi huono päätös voi pahimmillaan kaataa koko tilan

Maatiloilla on tehty liikaa virheratkaisuiksi osoittautuneita, jopa kohtalokkaita investointeja. Näitä ovat muun muassa kustannusarvion ylittäneet tuotantorakennukset, tilan tarpeeseen ylimitoitetut koneet sekä pelto, josta on maksettu tuottoarvoon nähden aivan liian kova hinta.

Investointien tarkoitus on lähtökohtaisesti parantaa maatilan kannattavuutta tai tuoda muita etuja verrattuna tilanteeseen, jossa investointia ei tehdä. Jos suunnitteluvaiheessa ei ole otettu kaikkea huomioon, voi lopputulema olla murheellinen.

Tässä kohtaa on hyvä puhua kannattavuudesta ja maksuvalmiudesta.

Maatila on kannattava, jos sen tulot ovat suuremmat kuin menot eli viivan alle jää voittoa. Kannattavuuden tarkastelussa osa menoista on laskennallisia, jolloin todellinen rahaliikenne on vielä kysymysmerkki.

Esimerkiksi poistot ovat usealle vuodelle jaksotettu menoerä, joka vaikuttaa maksuvalmiuteen vain verotuksen kautta. Kannattavuuden tarkastelussa huomio voidaan kiinnittää myös varastojen muutoksiin, vaikka MVL:n mukaan ne eivät vaikutakaan verotettavaan tuloon.

Maksuvalmiuden tarkastelussa huomio kiinnittyy puolestaan todellisiin rahavirtoihin, joilla ei välttämättä ole suoraa vaikutusta verotettavaan tuloon tai muihin kannattavuuden tunnuslukuihin. Esimerkiksi nostettakoon lainojen lyhennykset, jotka ohjaavat tulosta vain korkomenojen kautta.

Maatila voi siis olla kannattava samanaikaisesti, kun kassa on kuiva. Säännöllisellä talouden kokonaistarkastelulla ja harkituilla päätöksillä tällainen tilanne voidaan kuitenkin välttää.

Sitten takaisin investointeihin.

On todennäköistä, että maataloudessa tuotantopanosten hinnat nousevat tuottajahintoja nopeammin jatkossakin. Laajennusinvestointien ansiosta yksikkökustannukset voidaan saada pidettyä kurissa epäedullisesta hintakehityksestä huolimatta.

On hyvä muistaa, että kaikilla investoinneilla ei tavoitella välittömiä taloudellisia hyötyjä. Esimerkiksi työskentelyolosuhteiden parantaminen voi olla perusteltua monestakin syystä.

Oli suunnitteilla oleva investointi millainen tahansa, sitä ei pidä tehdä, jos tilalla ei todellisuudessa ole siihen varaa.

Kun peli kovenee ja maatiloista tulee yhä suurempia, korostuu sekä asiantuntijoiden että viljelijöiden osaaminen entisestään.

Korkeakoulut tuottavat kentälle asiantuntijoita, jotka laativat laskelmia ja joiden näkemysten pohjalta tehdään isojakin päätöksiä. Heillä tulee olla vastaukset kysymyksiin, joihin viljelijä ei välttämättä itse tiedä vastausta.

Maatalousyrittämisessä hallittavia osa-alueita on paljon: tuotanto, sisäinen ja ulkoinen laskentatoimi, verojuridiikka, henkilöstöjohtaminen sekä strateginen johtaminen. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Vaikka nämä ja monet muut osa-alueet olisivatkin teoriassa hallussa, kenttäoloissa sormi menee helposti suuhun.

Hyvistä neuvoista huolimatta viljelijä vastaa tekemistään päätöksistä itse. Vaikka yrittämiseen ei pidä suhtautua pessimistisesti, on hyvä muistaa, että yksi huono päätös voi pahimmillaan kaataa koko tilan.

Nuorilla, sukupolvenvaihdoksen juuri tehneillä viljelijöillä maatilan johtamisen perusasiat vaativat aina uuden opettelua.

Samanaikaisesti kova into tilan kehittämistä kohtaan saattaa näkyä voimakkaina investointihaluina. Siksi tikun nokkaan on syytä nostaa maatalouden investointitukijärjestelmä, joka kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan suuriakin riskejä yrittäjäuran alkumetreillä.

Nuoren viljelijän korotetun investointiavustuksen saaminen edellyttää sitä, että enintään 40-vuotiaalla viljelijällä aikaa tilanpidon aloittamisesta avustushakemuksen vireilletuloon on kulunut korkeintaan seitsemän vuotta.

Allekirjoittaneen mielestä nuoren viljelijän korotettua investointiavustusta ei pitäisi myöntää yli sadan tonnin uudisrakennus- ja laajennushankkeisiin ennen kuin kokemusta maatalousyrittämisestä on vähintään kolme vuotta. Seitsemän vuoden aikaikkuna avustuskorotukselle voisi alkaa vasta tästä. Yläikäraja ei saisi estää avustuskorotuksen saamista, sillä maltti on valttia suurissa päätöksissä.

Suurille investoinneille vasta kolmen vuoden ”etsikkoajan” jälkeen myönnettävä korotus kannustaisi nuoria viljelijöitä ottamaan sukupolvenvaihdoksen jälkeen aikalisän ja tarkastelemaan toimintaa lintuperspektiivistä jonkin aikaa.

Koska viljelijän kvartaali on 25 vuotta, tuo kolme vuotta menee yhdessä hujauksessa. Silti siinä ajassa on helppo tehdä virheitä, joita ei ehdi korjata edes parin vuosikymmenen aikana.

Samuli Juurakko

Maatilojen taloudenhallinnan asiantuntija

WikliSoft Oy