Syrjä on hyvä paikka

On heitä, jotka haluavat asua ytimessä. Manhattanilla, Punavuoressa tai kirkonkylän kauppakadulla. Tärkeää on suhde keskukseen, palveluihin, tapahtumiin ja muihin ihmisiin. Pitää olla Wolt-vyöhykkeellä, raitiovaunulinjan varrella tai lähellä supermarkettia.

Sitten on heitä, joiden on hyvä olla syrjässä ja reuna-alueilla. Maalla, saaressa, erämaassa.

Kun piirtää Helsingin rautatieasemalta harpilla 17 kilometrin ympyrän, sisälle jää metsää, peltoja ja rauhallisia jokivarsia. Saman päivän aikana aikana ehtii kävellen vilkkuvista valoista luonnon hiljaisuuteen. Polkupyörällä sen matkan tekee suurimmassa osassa Suomenmaata.

Itselleni etäisyys on jostain syystä ollut aina juuri tuo 17 kilometriä. Lapsuuden lähiöstä Helsingin keskustaan. Sammatista Lohjalle. Jerisjärveltä Muonioon. Kesämökiltä kirkonkylälle. Appivanhempien kotipaikasta keskisuomalaiseen taajamaan.

Kesällä kuljen 17 kilometriä mahdollisimman harvoin. Syrjäytän itseni. Saunapolulla säikähdän kyytä, mutta vähemmän kuin kaupungissa vastaan syöksähtävää sähköskuuttia. Kyy jatkaa matkaansa, minä omaani.

Lainaan naapurilta siimaleikkuria, kaupungissa katson postiluukusta, että naapuri on astunut hissiin ennen kuin uskaltaudun rappukäytävään.

Kaupungissa varaan vuoron tennishallista, maalla rystylyönti vahvistuu ja selkä kipeytyy raivatessa, korjatessa ja siirtäessä. Eräskin polttopuukasa on kulkenut piharemontin keskellä paikasta toiseen kuin 1800-luvun kiertolaislapsi.

Rakennetussa ympäristössä on omat etunsa. Kaupat, palvelut, viihdykkeet ovat koko ajan saatavilla. Niitä on niin paljon, että mahdollisuuksille ja vaihtoehdoille sokeutuu. Ympäristö on täynnä asioita, joita pitäisi tehdä, nähdä ja kokoea.

Maaseutu säilyy vakioidummassa muodossa. Peltojen, metsien ja rakennusten paikat ovat saattaneet olla samat satoja vuosia. Vuodenkierto määrittää ihmisen toimintoja.

Maailma tulee maalle. Viime viikolla mökkipaikkakunta täyttyi matkailuautoista, teltoista, vapaaehtoistyöntekijöistä. Syrjäiselle pellolle kohosi suunnistustapahtuman kisakeskus. Kojuista myytiin hampurilaisia, pehmisjäätelöä, suunnistustarvikkeita.

Parin päivän päästä se oli poissa. Sitten hiljaisuus palasi.

Suunnistuskisan tilalle voi vaihtaa rallin, konsertin, herätysjuhlan. Yksi nopea välähdys, joka ei välttämättä tapahdu uudelleen. Siksi se painuu paremmin mieleen.

Sitten ovat ne päivät, kun kaupungilla ja maaseudulla ei ole mitään eroa. Istun työhuoneessa, viimeistelen kirjaa. Lintsaan töistäni katsomaan jalkapalloa ja yleisurheilua.