• Turve­tuotantokin siirtyy muualle

    Mielipide
    11.9.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Amnestyn ja Suomen luonnonsuojeluliiton toimi­henkilöt Marika Sato ja Hanna Aho vaativat turpeen tuotannosta luopumista mahdollisimman nopeasti (MT 4.9.). Heidän kirjoituksensa heijastelee tyypillistä hyväosaisten tietämätöntä näkemystä.

    Turpeen haittavaikutukset ovat aivan eri kuin he väittävät, mutta keskityn nyt siihen, kuinka valtion varoilla koulutetut henkilöt, jotka eivät ole koskaan olleet töissä, vaativat milloin mitäkin ymmärtämättä kokonaisuutta. Tämä on erityisesti Vihreän puolueen ongelma.

    Se tarkoittaa, että toisten rahoilla on helppo itsekkäästi huudella, kun ei tarvitse itse miettiä, mistä oma elintaso ja palkka tulevat. Se kun tulee tällaisilla henkilöillä järjestään veronmaksajilta. Oikea työkokemus, joka laajentaisi maailmankuvaa, eli kokemus avoimelta sektorilta, puuttuu yleensä täysin.

    Hyvä esimerkki kyseisessä kirjoituksessa on, että he esittävät korvaavaksi työksi turvetuotannosta irti­sanotuille henkilöille työtä soiden kunnostamisessa. Eli kätevästi siirryttäisiin tuottavasta työstä ei-tuottavaan työhön ja kansantalous kiittää.

    Turpeen tuotanto vähentää maamme energiariippuvuutta tuonnista sekä parantaa kriisi­aikojen valmiutta. Nyt tämä tuotanto häviäisi ja vaadittava energia ostettaisiin ulkomailta ja/tai lisättäisiin ydinvoiman käyttöä.

    Kauppalehdessä oli artikkeli turvetuottajasta (KL 4.9.). Hän kertoi, että jo nyt hänelle on tullut ostokyselyjä hänen laitteistaan Venäjältä ja Virosta. Naapurimaat suunnittelevat oman tuotantonsa lisäämistä, koska Suomi tuntuu haluavan siitä luopuvan.

    Tämä sama analogia toimii myös turkistuotantoon. Näin se menee, mutta järjestöihmiset elävät omassa kuplassaan. On sääli, että hyvinvointivaltio Suomesta tunnutaan haluttavan eroon ja se on jo tuhottu. Nyt sitä pidetään hengissä lähinnä velkarahalla, mikä on erittäin epäoikeudenmukaista lapsillemme.

    Marja Wiik

    KTM

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    turvetuotanto
    ympäristöpolitiikka
    energiaomavaraisuus
    Vihreän puolue
    Amnesty
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja