Ilmastoituun konttoriin latte kädessä porhaltava ei ehkä muista, mistä Suomi oikeasti elää

Asun Teuvalla vain kivenheiton päässä rannikosta. Aluetta kutsutaan Suupohjaksi. Täällä ollaan oltu toiveikkaita tulevaisuuden suhteen, koska naapurikaupunkiin Kaskisiin oli suunnitteilla Metsä Boardin iso tehdas.

Tuo miljardi-investointi olisi piristänyt kummasti alueen vireyttä. Tuollaista työpaikkojen tuojaa ei ole täällä näkynyt vuosikymmeniin. Lopulta tuli tyly viesti, tehdasta ei rakenneta, koska kustannukset ovat liian suuret. Apeina talsimme aurinkoiselta suuaukolta kohti suupohjaa.

Miksi kustannukset olivat liian suuret? Tehdashan voisi maksaa vaikka mitä, jos tietää että rahat saa takaisin. Tehdas ei kannata, koska tuotteen hinnalla ei saa maksettua kuluja ja investointia. Hyvin yksinkertaista.

Tuohon kannattavuuteen vaikuttaa suomalaisen työn, raaka-aineen ja kustannusten hinta. Siihen vaikuttaa myös työmarkkinan epävarmuus, huono tuotekehitys, pääomaköyhyys ja kaikki yhteen laskettuna: Huono kilpailukyky.

Suomessa on liian vähän asukkaita siihen, että eläisimme myymällä toinen toisillemme kahvia kuppilassa. Suomi elää sillä että joku ostaa tuotteitamme ulkomailla.

Kun meillä on maa, jossa saadaan tuotettua tavaraa ulkomaille kilpailukykyiseen hintaan, silloin myös kauppa käy ja Suomi saa rahaa millä mällätä.

Kun joku huomaa, että Suomen systeemi toimii, hän päättää investoida tänne ja laittaa roponsa likoon. Simsalabim: tulee uusia työpaikkoja, uutta toimeentuloa ja valtiolle verotuloja. Tuolle hullulle, joka laittaa rahat tiskiin, on kohtuullista maksaa korvausta, eli osinkoa ottamastaan riskistä.

Minusta tuntuu, että olemme unohtaneet sen millä Suomessa eletään. Ne ovat tylsiä lajeja: metsä-, metalli- ja teknologiateollisuus. Sen voi helposti unohtaa, kun porhaltaa kaupungissa ilmastoituun avokonttoriin strategiseen aamupalaveriin.

Ab Suomi Oy:n rattaat alkavat pyöriä kun metsänomistaja päättää myydä puuta. Siitä alkaa iso rinki. Miettikää, miten paljon tarvitaan työläisiä, koneita, kuljetusvälineitä, suunnittelijoita, keksintöjä, innovaatioita ja energiaa, ennen kuin pölli muuttuu pahvimukiksi kahvittelijalle vaikkapa Hollannissa.

Tuo mäntytukki tuo Suomelle ostovoimaa ja kaupalle myyntimahdollisuuksia ja taas töitä. Tuo puun kaato mahdollistaa osaltaan koko Suomelle konttoripäivät, työttömyyskorvauksen, päivähoidon, terveyshuollon, ynnä muuta.

Koska emme ole pärjänneet muille maille kilpailussa, on rahan tulo maahamme vähentynyt. Silti olemme halunneet edelleen leikkiä, että rahaa olisi. No sen tietää kuinka siinä käy. Pää tulee vetävän käteen.

Jos nyt otettaisiin päät omasta ahterista pois ja laitettaan kilpailukykymme kuntoon, silloin meillä olisi mahdollisuus pitää yllä hyvinvointiamme.

Pakko ei ole! Voimme palata myös iloiselle 1930-luvulle. Metsät saa olla hoitamatta, koska vain polttopuuta tarvitaan. Kaikille oma kasvimaa ja kanttura navettaan. Ja toden totta, omavaraisuudessa saa männystä myös hyvää pettulattea pirtin pöytään.

Onneksi voimme valita!

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.