Kaksi yllättävää takinkääntöä ja avohakkuupuulle vihreä synninpäästö

”On arvioitu, paljonko on saatavissa nuoren metsän hoitotoimien seurauksena kestävää haketta Suomen metsistä.”

”Meillä on tekemättä nuoren metsän hoitotoimenpiteitä… Me nostimme tukitasoja, jotta… harvennuksia saadaan tehtyä ja tämä tulee tekemään myös sen, että meillä tulee olemaan kestävämpää kotimaista haketta enemmän käytössä.”

Sitaatit ovat historiallisia. Eivät sisältönsä puolesta vaan siksi, kuka ne sanoo. A-studiossa 25.4. esiintynyt ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari todistaa niissä jopa kahta vihreää takinkäännöstä.

Ensimmäinen takinkäännös itse asiassa palauttaa takin oikeinpäin, kun Kari palaa vihreiden pitkälle linjalle tukemaan metsäenergian käyttöä. Pääasiassahan meillä poltetaan vain metsätuotannon sivutuotteita, joten ilmastovaikutus on selvästi pienempi kuin fossiilisilla polttoaineilla.

Tämä käännös on ymmärrettävä, koska sen sanelee muuttunut maailma. Toinen käännös on niin uskomaton, että Kari ei ehkä edes tajua sitä tehneensä.

Jos sanoo nuoren metsän hoidosta saatavaa haketta kestäväksi, asettuu polulle, joka johtaa vääjäämättä avohakkuisiin. Jos nuoren metsän hoito ja harvennukset tuottavat kestävää puuta, sitä tuottaa myös avohakkuu, koska ne kaikki ovat avohakkuumetsätalouden välttämättömiä toimia.

Luonnonvarakeskus ja Metsähallitus esittelivät uusinta tutkimustietoa eri metsänkasvatustavoista kaksi päivää A-studion jälkeen. Tuloksen voi tiivistää siihen, että asiassa ei ole ilmennyt uutta ja merkittävää.

Tietenkin se voi olla uutta niille, jotka eivät ole sitä ennen kuulleet. Jos julkisuudesta voi päätellä, iso osa vihreistä päättäjistä kuuluu tähän joukkoon.

Toisin kuin he usein väittävät, jatkuva kasvatus ei ole avohakkuumetsätaloutta yleisesti parempi miltään osin. Ainoa yleinen totuus on, että yleistä totuutta ei ole. Paremmuus riippuu kunkin metsikön ominaisuuksista ja puustosta sekä metsänomistajan tarpeista.

Avohakkuumetsätalous tuottaa yleensä enemmän puuta kuin jatkuva kasvatus, eli se sitoo enemmän hiiltä. Jatkuva kasvatus kannattaa joissakin tapauksissa paremmin kuin avohakkuumetsätalous, joissakin ei.

Jotkut eliölajit hyötyvät jatkuvasta kasvatuksesta, jotkut toiset avohakkuumetsätaloudesta. Myös se on ennallaan, että kun jatkuvan kasvatuksen pinta-alat ovat pieniä, sen lisääminen tukisi luonnon monimuotoisuutta, mutta tässäkään suhteessa siitä ei ole ainoaksi menetelmäksi.

Jos Karikin kuuluu niihin, jotka eivät tuloksista tienneet, hän voi huokaista helpotuksesta: avohakkuupuun kestävyydelle löytyy kyllä perusteluita.

Kirjoittaja on toimittaja, ja seurannut pitkään metsäasioita.