• Hallitus vain politikoi koulujen avaamisella

    Mielipide
    11.5.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Anja Peura Puolangalta ansiokkaasti pohti, ajattelitko hallitus koulut avatessaan haja-alueiden arkea (MT 6.5.).

    Lohdutuksena vaan, että ei tarvitse mennä haja-alueil­lekaan, kun samat Peuran mainitsemat isot ongelmat ovat edessämme. Koulukuljetukset ovat yksi monista ongel­mista kaikkialla Suomessa, kun koulut avataan. Ihmisten kontaktit lisääntyvät yhtäkkiä ja pääosin hallitsemattomasti vain 12 koulupäivän vuoksi.

    Muun muassa yskimisen jälkeen on ohjeistettu pesemään käsiä. Sallikaa nyt meidän opetustyötä tuntevien edes epäillä hallituksen kykyjä arvioida koulutyön arkea.

    Koulun arjen pyörittämiseen liittyvä tietämys on vastuu­ministerillä ja hallituksella ollut tässä vaatimatonta ja ylätason hallinnointiin perustuvaa.

    Samalla on jatkettu muun muassa haja-alueille varsin tärkeän hevoskilpailuelinkeinon näännyttämistä kilpailukiellolla.

    Vieläkään ei ole saatu Suomessa lupaa ravikilpailujen järjestämiseen edes ilman yleisöä. Ihmismäärät näin toteutetuissa raveissa ovat minimaalisia koulun avauksesta johtuviin ihmisten kokoontumisiin verrattuna.

    Koulut pitäisi pitää kiinni loppupäivätkin toukokuulla. Todennäköisesti hyvin harva koulutodistuksen lauantaina saanut oppilas vielä sunnuntaina itkisi sitä, että joutui opiskelemaan etäopetuksessa vielä muutamia päiviä lisää.

    Hallitus ryhtyi ajattelemaan oppilaidenkin puolesta. Valtaa käytettiin asianosaisia kuule­matta. Politisoitiin korona­päätökset tältäkin osin.

    Sittemmin on voitu lukea, että monet virusopinkin asiantuntijat ovat eri mieltä hallituksen käyttämien asiantuntijoiden ja THL:n kanssa. He sanovat, että lääkärien valassakin vannoma etiikka ei kestä sitä, että tautiin sallitaan tilastomatematiikkaa seuraten sairastua saatikka menehtyä.

    Ihmisten terveyden ensisijalle asettavien lääkäreiden etiikkaa on suuresti kunnioitettava.

    Kimmo Hotulainen

    rehtori, eläkeläinen

    Hanko

    Tietämys ­koulujen ­arjesta on ollut ­vaatimatonta.

    Artikkelin aiheet
    koulut ja etäopetus
    korona
    hallituksen politiikka
    hevosurheilu
    terveydenhuolto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa