• Lukijalta: Oikeus ei tunnista lasta asianosaiseksi häntä koskevassa koulupäätöksessä

    Ei ole oikein, että jokainen asuinalue joutuu vuorollaan puolustamaan yksin omia päiväkotejaan ja koulujaan päättäjille ja virkamiehille – varsinkaan, jos näillä kannanotoilla ja mielipiteillä ei ole todellista painoarvoa, kirjoittavat Jaana Antikainen, Emilia Halmetoja, Satu Pylkkönen, Sari Vainikainen ja Kari Lehtola.
    Lapsia koulutehtävien kimpussa. Kuvituskuva.
    Lapsia koulutehtävien kimpussa. Kuvituskuva. Kuva: Paivi Karjalainen
    Mielipide|Koulutus
    26.10.202418:30
    Lukijalta
    Jaana Antikainen, Emilia Halmetoja, Satu Pylkkönen, Sari Vainikainen & Kari Lehtola

    Kuntalaki määrittelee, että asukkaille on annettava osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuus ennen päätöksentekoa. Lapsi ei kuitenkaan ole asianosainen häntä koskevassa koulupäätöksessä. Meidän mielestämme tämä ei ole oikein.

    Ennen päätöksentekoa tulee selvittää päätöksen vaikutukset lapsiin, alueen elinvoimaisuuteen ja ympäristöön. Kuka on riittävän pätevä arvioimaan näitä vaikutuksia? Nämä tulisi tehdä monialaisessa yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden kanssa. Näin ei kuitenkaan tehdä.

    Kuntaliiton ohjeistuksessa "päätöksenteko kouluverkon muutoksissa" todetaan, että koulun lakkautusta koskeva valitus voi menestyä hallinto-oikeudessa vain muotovirheen vuoksi. Hallinto-oikeus ei siis ota kantaa siihen, ovatko vaikutusten arvioinnin tehneet olleet päteviä, miten arviointi on tehty tai onko huomioitu päätöksen vaikutukset alueen ihmisten hyvinvointiin tai elinkeinomahdollisuuksiin.

    Kärjistettynä sanottuna, hallinto-oikeudelle riittää paperi kuin paperi, kunhan otsikko on oikein.

    Puhutaan lapsistrategiasta, lapsiystävällisestä kunnasta ja asukkaiden osallisuudesta. Korulauseita ja hienoja juhlapuheita, jos kysytään asukkailta, jotka jokainen vuorollaan laativat adressia, mielipidekirjoitusta, kannanottoa, vastinetta tai varjobudjettia, menettäen samalla hermot, yöunet ja uskon oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan.

    Meidän mielestämme ei ole oikein, että jokainen asuinalue joutuu vuorollaan puolustamaan yksin omia päiväkotejaan ja koulujaan päättäjille ja virkamiehille. Varsinkaan, jos näillä kannanotoilla ja mielipiteillä ei ole todellista painoarvoa.

    Päiväkodeilla ja kouluilla on myös valtava merkitys alueen elinvoimaisuudelle. Kaikkea yritystoimintaa ei voi siirtää koulun perässä muualle. Millaiset onnistumisen mahdollisuudet ovat yrityksen sukupolvenvaihdoksille, jos alueen päiväkodin tai koulun yllä leijuu lakkauttamisen tumma pilvi? Erilaiset päiväkoti- ja kouluympäristöt tulisi sen sijaan nähdä vetovoimatekijöinä.

    Julkaisimme 7.10. kansalaisaloitteen "lapsen oikeuksien ja etujen turvaaminen päiväkoti- ja kouluverkkopäätöksissä". Aloitteessa vaadimme lapsille vahvaa oikeusturvaa päätöksenteossa.

    Haluamme että asiat tehdään oikein eikä oikoen. Haluamme, että päätöksen kaikki vaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa ja niillä on todellinen painoarvo päätöksenteossa. Haluamme, että koko Suomi pysyy elinvoimaisena.

    Jaana Antikainen

    Emilia Halmetoja

    Satu Pylkkönen

    Sari Vainikainen

    Kari Lehtola

    Lisää aiheesta
    • Kirjoittajien mukaan on aivan selvä, että jo koulun lakkautusuhka jarruttaa alueen kehittymistä ja pahentaa tilannetta entisestään, kun alueelle ei uskalleta muuttaa.

      Koulutus | Kyläkoulut luovat elinvoimaa

    • Emma Karimaan mielestä kyläkoulu ei ole harrastamisen este, mutta koulukyydissä istuminen voi olla.

      Koulutus | Lukijalta: Kyläkouluille pitää antaa työrauha

      Tilaajalle
    • Erityistä huolta Keskustan edustajat kantavat koulutuksen saavutettavuudesta. Koulujen lakkauttaminen synnyttää osalle oppilaista pitkän koulumatkan.

      Yhteiskunta | Keskusta esittää lähikoululisää turvaamaan maaseudun koulut ‒ ”Päivittäisiin koulumatkoihin käytettävä aika ei saa nousta kohtuuttomaksi”

    • Erikoinen on myös ratkaisu poistaa ensiasunnon ostajilta varainsiirtoverovapaus, Annika Saarikko kirjoittaa.

      Politiikka | Tätä osaa Orpon politiikasta en voi hyväksyä: Lapsiperheköyhyydellä on kauaskantoisia seurauksia

    • Kyselyn perusteella hallituksen päätösten koetaan olevan epäoikeudenmukaisia etenkin lapsia, nuoria ja opiskelijoita kohtaan. LEHTIKUVA.

      Politiikka | Kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista kokee Orpon hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä

    Artikkelin aiheet
    lapsen oikeudet
    kouluverkko
    päätöksenteko
    Hallinto-oikeus
    kuntalaki
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle