• Asiantuntija: Kansainvälinen kennelyhteisö ei pysty korjaamaan jalostuksen ongelmia itse

    Yhteiskunnan täytyy ottaa kantaa ja vaatia hyvinvointilain edellytysten täyttymistä koirien jalostuksessa.
    Tilaajalle
    Leikkiviä koiria. Kuvan koirat eivät liity juttuun.
    Leikkiviä koiria. Kuvan koirat eivät liity juttuun. Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Mielipide|Lemmikit
    24.4.202317:00
    Yliö
    Juha Kallio

    Koirien jalostuksesta käydään yhteiskunnallista keskustelua nyt, kun jalostusta ohjaavaa lainsäädäntöä laaditaan. Uusi eläinten hyvinvointilaki ja sen nojalla annettava jalostusasetus pyrkivät turvaamaan koirien hyvinvointia aiempaa paremmin.

    Lain lähtökohta on, että syntyvästä pentueesta vastaa aina kasvattaja, mutta riittääkö se?

    Jalostus on tuottanut koiramaailmaan satoja erilaisia koirarotuja. Rotujen jalostusta ohjaa kirjallinen rotumääritelmä ja lopputulos arvioidaan koiranäyttelyissä. Useiden rotujen ulkomuotoa on liioiteltu ja ääripiirteiden tavoittelu on tuottanut koiriin terveyttä ja hyvinvointia heikentäviä ominaisuuksia, kuten liian lyhyen kuonon tai jalat.

    Koirien perimään on kertynyt myös perinnöllisiä sairauksia. Sairauksien esiintyvyys kasvaa, kun jalostusta tehdään rodun sisällä liian pienen yksilömäärän kesken. Perimältään suppeimpien rotujen tilannetta voitaisiin tehokkaimmin parantaa risteyttämällä.

    Suomen Kennelliitto (SKL) hallinnoi puhdasrotuisten koirien jalostusta, rekisteröintiä ja kasvatusta. Noin 70 prosenttia koirista on rekisteröityjä ja puhdasrotuisia. Kennelliitto sitouttaa sääntöjensä mukaan kasvattajan tuottamaan vain rodunomaisia puhdasrotuisia koiria.

    Kansainvälinen kennelliittojen kattojärjestö FCI (Fédération Cynologique Internationale) koordinoi koirarekisteriä ja näyttelytoimintaa ja hyväksyy kansainväliset rotumääritelmät.

    Rotumääritelmien sisältö on rodun alkuperämaan vastuulla. Lopputuloksena on, että ulkomaisen rotujärjestön muotoilema, usein kymmeniä vuosia sitten laadittu rotumääritelmä ratkaisee suurelta osin, millaiseksi myös Suomessa syntyvän koiran terveys ja hyvinvointi muodostuvat.

    Rotujärjestöt ja SKL pystyvät parantamaan tilannetta yksittäisten sairauksien, luonteen ja käyttöominaisuuksien suhteen, jos toimenpiteistä päästään yhteisymmärrykseen.

    Kansainvälinen kennelorganisaatio hajauttaa sekä valtaa että vastuuta kansallisaarteena pidettyjen rotujen säilyttämiseksi.

    FCI:n jäsenmaista esimerkiksi Venäjällä, Aasiassa tai Etelä-Amerikan maissa koirien terveyttä ja hyvinvointia ei ymmärretä Euroopan maiden tavoin jalostuksessa huomioitavaksi asiaksi. Muutosta tilanteeseen FCI:n tasolla ei ole odotettavissa.

    Suomessakin järjestöjen vastuu jakautuu. SKL päättää koirien rekisteröintivaatimuksista, mutta määrittelee rotujärjestöjen vastaavan rodun jalostuksesta.

    Rotujärjestöt ja SKL pystyvät parantamaan tilannetta yksittäisten sairauksien, luonteen ja käyttöominaisuuksien suhteen, jos toimenpiteistä päästään yhteisymmärrykseen.

    Rotumääritelmiin tai puhdasrotuisuuden vaatimukseen, jotka FCI asettaa, ei voida vaikuttaa. Koiranjalostus toteutuu siten useiden suomalaisten ja kansainvälisten järjestöjen ehdoilla. Suomalainen kasvattaja ei voi näihin jalostuskriteereihin vaikuttaa, vaikka lain mukaan hän on vastuussa jalostuksesta.

    Muutosten aikaansaamiseksi lainsäätäjä voi vaatia kansallisia muutoksia riskirotujen rotumääritelmiin. Tällä voitaisiin ohjata myös näyttelytoimintaa. FCI mainitsee säädöksissään (FCI Statutes), että jäsenmaan on noudatettava FCI:n hyväksymää rotumääritelmää, jos se ei ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.

    Hyvinvointilain tavoitteiden ja rotumääritelmien ristiriita on tällä hetkellä monen rodun osalta hyvin selvä.

    Asetuksella voidaan edellyttää myös ongelmarotujen terveystutkimuksia tai risteytystä joissakin Euroopan maissa toteutettujen rotukieltojen sijaan.

    Monirotuisia ja SKL:n rekisterin ulkopuolisia koiria voidaan myös jalostaa ja kasvattaa niiden terveys ja hyvinvointi huomioiden.

    Hyvinvointilain edellytykset koskevat kaikkia koiria.

    Suosittujen rotujen pentujen kysyntä ja niiden korkea hinta houkuttelee kuitenkin myös pentutehtailijoita. Pimeiden pentujen kasvatus tai jalostus ei ole kenenkään kontrollissa ja laiton pentukauppa, pentujen massatuotanto huonoissa oloissa ja kontrolloimaton maahantuonti tai salakuljetus ovat ongelmia.

    Tunnistusmerkintäpakko auttaa tilanteen hallinnassa, mutta rekisteriin pitää lisätä tieto myös pennun vanhemmista. Se on edellytys, jotta voidaan selvittää pennun alkuperä, kontrolloida tuonteja ja valvoa jalostuskäyttöä ja jalostuskieltoja.

    Yhteiskunnan täytyy ottaa kantaa ja vaatia hyvinvointilain edellytysten täyttymistä koirien jalostuksessa. Kansainvälinen kennelyhteisö, jonka toiminnan seurauksena ongelmat ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana, ei pysty tilannetta itse korjaamaan.

    Juha Kallio

    ELL, eläinlääkäri

    Sastamala

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja