• Suomessa pitää panostaa lähi­ruokaan

    Mielipide
    7.10.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 25.9. ottaa huomioon valtuustoaloitteen, jossa on tavoitteena vähentää lihan ja maidon kulutusta. Kulutusta oli esitetty puolitettavaksi vuoteen 2025 mennessä. Aloite on herättänyt kiivasta keskustelua.

    Pääkaupungissamme tämä maidon ja lihankulutuksen radikaalisesti suunniteltu vähentäminen on ikävä viesti kotimaiselle maidon- ja lihantuotannolle. Olisi huomioitava, kuinka Suomessa jatkossakin saadaan tuotanto pysymään ja kannattamaan.

    Kunnissa ja kaupungeissa olisi tärkeää miettiä ruuan kotimaisuusastetta, ja julkisissa hankinnoissa on pohdinnan paikka.

    Suomessa tuotettu ruoka on puhdasta. On selvää, että lähellä tuotettu ruoka on oikea ekoteko verrattuna siihen, että ruoka tuodaan kaukaa muista maista.

    Kuinka voi olla, että kilpailutuksen lainsäädäntö ikään kuin estää lähiruokapainotuksen? Onko niin, että EU:sta halutaan systeemi, jossa tuotantoa on vain Suomea eteläisimmissä maissa?

    Nimenomaan Suomessa olisi hyvin tärkeää panostaa lähiruokaan ja kotimaisuuteen. Meidän omavaraisuudelle ja maamme huoltovarmuudelle tulee antaa arvoa.

    On ikävä arvopohja, jos tulevaisuudessa mennään siihen, että suomalainen tuotanto vain vähenee vähenemistään. Rinteen hallitusohjelmassa ei ole panostettu suomalaiseen tuotantoon riittävästi.

    Minna Reijonen

    kansanedustaja (ps.)

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    kotimainen ruoka
    Helsingin kaupunginvaltuusto
    Suomi
    maatalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja