Kauas työt karkaavat

Yksi ökypatruuna ei yritystä palkallaan kaada vaan kymmenentuhatta nousukasta. Silti patruunan on näytettävä esimerkkiä suuremmilla luvuilla, että voi odottaa vyönkiristystä alaisiltaan.

Ylen väljää elintasovyötä onkin vara kiristää, vaan ei leipä ja toimeentulovyötä.

Jokainen palkkaa halvimman ja parhaimman rakennusmiehen tai jonkun muun työntekijän. Eiköhän se näin yleensä mene.

Niinpä vapaassa kilpailutaloudessa työtä saavat parhaiten ne, jotka tekevät halvimmalla hyvää jälkeä.

Kysymys on yksilö- ja yritystasolla yleisinhimillisestä omaan pussiin vetämisestä, ei sen kummemmasta.

Yritykset seuraavatkin maailmalta halvempia kustannuksia kuin hai laivaa. Talouskasvun eväät ovat karanneet ja karkaavat nimenomaan kustannuspaineissa.

Tänään lähes jokainen kynnelle kykenevä palaisi työpaikalleen ilman lomaltapaluurahaakin. Palkan oheisedut on laadittu toisenlaisissa olosuhteissa, silloin kun työntekijöistä oli pulaa. Ne pokstaavit eivät enää edusta tätä päivää, kun kaikesta kilpaillaan globaalimitassa.

Itse kukin säästää lomansa palkastaan, lomahan on yksityismeno. Yhtä selkeästi kuin vaateparren tai jääkaapin osto.

Loma ja lomaltapaluurahat tulisi maksaa niille, jotka pysyttelevät ja lomailevat kotimaan kamaralla. Nyt näistä palkan päälle tulevista ylimääräisistä euroista suuri osa käytetään ulkomailla miljoonan vuosittaisen ulkomaanreissun muodossa.

Jos pysytään kotimaassa, rahat tulevat kaikkien suomalaisten hyödyksi työllisyyden ja veroeurojen kautta. Eli kotimaan markkinoilla ostovoima ei vähene kun palkan lisärönsyt tärvätään kotona eikä maailmalla.

Vähätellään mitä vähätellään, toistemme paitojen peseminen merkitsee perusleipää. Käy yhä tärkeämmäksi sitä mukaa, kun jatkuva taloudellinen kasvu hiipuu, pitkittyy ja kilpailukyky kustannuspaineissa heikkenee.