
Yle-uutiset kertoo reilun kaupan ruusunpoimijasta Keniassa (Yle 1.6.). Poimijalle maksetaan 0,40 euroa tunnilta. Kaupassa ostat kymmenen ruusua noin kuudella eurolla, eli noin 0.60 euroa ruusu. Veikkaan, että tunnissa poimii kymmeniä.
Että kehittyvissä maissa saataisiin ihmiselle tärkeät asiat hoidetuksi, on Suomikin maksanut kehitysapua. Kaupan takoessa meilläkin miljardeittain omistajilleen rahaa, veronmaksajat ovat pääosin hoitaneet kehitysavun. Nykyreilun kaupan katteesta ei riitä ruusustakaan enempää kuin yksi prosentti varsinaiseen kehitysapuun. Tämän määräävät ankarat, suuromistajien laatimat globaalikapitalismin lait.
Kaupan katteet EU-tasolla ovat biljoonia ja taas biljoonia. Mitätöntä palkkaa saavat kehittyvien maiden työläiset. Kaivavatpa he sitten käsin timantteja tai ruusuja poimivat.
Jos haluttaisiin oikeasti korjata sekä kehittyvien maiden ongelmia että kansainvaelluksen tuomia ongelmia, pitäisi alkaa maksaa kehitysapuakin oikein. Kehitysapua on ikiajat maksettu väärin, koska globaaliyhtiöiden omistajajoukko irrottaa kehittyvien maiden halpatyöstä ja raaka-aineistakin isoimman hyödyn itselleen.
Meilläkin sitten tämän seurauksena väännetään siitä, pitääkö kehitysapua maksaa. Pitää maksaa, mutta viimeinkin oikeudenmukaisella tavalla. Globaalikapitalisti ei saa enää ulkoistaa veronmaksajille tätäkin maksua. Poliitikkojen on ruvettava toimimaan rehellisen reilusti ja pantava isomman osan maksajiksi tahot, jotka voitot päältä kuorivat.
Emme ole nähneet EU- tasolla minkäänlaisia tekoja asian korjaamiseksi tähän suuntaan. Toiseen eli veronmaksajien kukkarojen suuntaan kääntymistä on kyllä karvaasti koettu. Yhteisvelkaa otettu reilusti, että apuunkin riittäisi.
Hallitusneuvotteluissa asia on nyt esillä, mutta ei ole ilmennyt, että tätä perimmäistä vikaa lähdettäisiin korjaamaan. Media esittelee hyvän- tai pahantekijät sen perusteella, että kuka suostuu jakamaan veronmaksajien rahaa ja kuka ei.
Tarvitaan uusi maksutapa, joka tuo työtä ja sen kautta todellista toimeentuloa myös kehittyviin maihin. Reilua peliä rakentamalla isot ongelmat korjaantuvat.
Kimmo Hotulainen
Hanko
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.