• Suojeluvähennyksellä vauhtia puukauppaan ja metsien suojeluun

    Byrokratia vähenisi ja suojelusta syntyisi aito kannustin puukauppaan.
    Mielipide
    10.3.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Metsien taloudellinen hyödyntäminen ja suojelu nähdään ajoittain toisensa poissulkevina vaihtoehtoina. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

    Jo nykyisin metsänomistaja voi harjoittaa osassa metsäänsä metsätaloutta sekä suojella osan esimerkiksi Metso-­ohjelman kautta ja saada siitä rahallisen korvauksen.

    Onko kuitenkin mahdollista saavuttaa tilanne, jossa yhteiskuntamme kannustaa metsänomistajaa samanaikaisesti sekä puun myyntiin että metsien suojeluun?

    Yksinkertaisimmillaan kannustin­mallissa metsän­omistaja saisi verovähennyspohjaa Metso-­kriteerit täyttävän luonnonsuojelu­alueen perustamisesta tai luonnonhoito­hankkeesta. Vähennyspohjaa voisi hyödyntää puun­myynti­tulojen verotuksessa esi­merkiksi 15 vuoden määräajan kuluessa.

    Verovähennyspohjan suuruus määritettäisiin siten, että verohyöty olisi esimerkiksi Metson mukaisen suojelu­korvauksen suuruinen.

    Kannustimella voitaisiin korvata myös nykyinen Kemera-­lain mukainen ympäristö­tuki ja tuki metsäluonnon hoitoon.

    Kannustinmalli edistäisi hallitusohjelman tavoitetta lisätä vuotuista puun käyttöä 15 miljoonaa kuutiota ja vahvistaisi suojelun painottumista monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpiin metsä­ympäristöihin. Samalla byrokratia vähenisi ja suojelusta syntyisi aito kannustin puukauppaan, koska verohyöty realisoituisi vain puukaupan kautta.

    Suojeluvähennysmekanismi olisi myös jo tuttu tänä vuonna käyttöön otetun metsälahjavähennyksen kautta. Suojelu­kriteerit ja suojeltujen kohteiden arvon määrittäminen olisi viisainta tehdä suoraan Metso-kriteerien mukaisesti, jolloin tulisi ainoastaan määrittää puuttuvat kriteerit pohjoisimmalle Suomelle.

    Metson leikkaukset tämän hallituskauden aikana ovat olleet valitettavia. Ehdotetun suojeluvähennyksen käyttöönotto ei saisi vaikuttaa heiken­tävästi ohjelman rahoitukseen.

    Nyt tarvitaan puolueet­to­man tahon analyysi ehdotetun kannustinmallin kansan­taloudellisista vaikutuksista. On olemassa selkeä tarve vauhdittaa samanaikaisesti puukauppaa ja metsien suojelua.

    Esitetty malli, jota on valmis­teltu osana Metsä­teollisuus ry:n metsäympäristö­ohjelmaa, tarjoaisi tähän yksinkertaisen ratkaisun.

    Jim Antturi

    metsäasiantuntija

    Metsäteollisuus ry

    Artikkelin aiheet
    suojeluvähennys
    puukauppa
    metsien suojelu
    Metso-ohjelma
    metsätalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja