Aktiivinen riskeihin varautuminen tulee maataloudessa kriisinhallintaa edullisemmaksi

Maatalous on riskialtis toimiala. Sää, markkinoiden heilahdukset, globaalit kriisit – lista uhkakuvista on pitkä. Kaikki riskit eivät kuitenkaan ole samanlaisia, eikä niiden hallinta kuulu saman tahon vastuulle.

Riskienhallinnan tulisi kohdentua toimijoille, jotka pystyvät hallitsemaan riskit kullakin aikavälillä tehokkaimmin. Kun riskienhallintaa tehdään siellä, missä siihen voidaan parhaiten vaikuttaa, kokonaiskustannus minimoituu.

Ongelma syntyy, kun vastuut toimijoiden kesken sekoittuvat. Julkisessa keskustelussa nostetaan usein esiin tarve politiikan toimenpiteiden lisäämisestä ratkaisuna ongelmiin, joihin yrittäjällä itsellään on jo usein käytössään työkaluja.

Esimerkiksi hintariskejä voi hallita sopimustuotannolla, hintakiinnityksillä tai myymällä satoa eri ajankohtina. Satoriskeihin voi varautua viljelykierroilla ja lajikevalinnoilla. Kustannusriskejä hallitaan hankintojen ajallisella hajauttamisella.

Lähi-idän konfliktin myötä erityisesti lannoitteiden ja polttoaineiden hankintojen ajoitus on noussut merkittävään rooliin.

Jos tila ei ole esimerkiksi hajauttanut polttoainehankintoja vaan on sen sijaan lykännyt ostoa keväämmälle, kenen tulee kantaa riski kustannusten noususta?

Lähi-idän kaltaisissa tilanteissa olennaisempi kysymys onkin, mihin pisteeseen asti viljelijän tulee pystyä varautumaan nimenomaan tällaiseen geopoliittiseen riskiin.

Vastaus riippuu pitkälti aikajänteestä. Kriisien välitön vaikutus hintoihin on osin markkinariski, johon tila voi varautua. Kriisien ajankohtia on mahdoton ennustaa, mutta epävakaassa maailmassa hintojen nopeisiin vaihteluihin varautuminen on normaalia riskienhallintaa.

Jos tila on tietoisesti keskittänyt kauden polttoainehankinnat tiettyyn ajankohtaan, se on tehnyt liiketoimintapäätöksen. Hyvässä tapauksessa päätös tuo säästöjä, huonossa lisäkustannuksia.

Sen sijaan pitkän aikavälin fossiiliriippuvuus ja tuontilannoitteiden haavoittuvuus ovat yhteiskunnallisia strategisia riskejä.

Panosmarkkinoiden häiriöt paljastavat juuri tämän rakenteellisen haavoittuvuuden ja se realisoituu hyvin nopeasti maatiloille.

Tilatasolla voidaan osin varautua lyhyen aikavälin hintavaihteluihin, mutta geopoliittisen ja strategisen riskin hallinta pitkällä aikavälillä kuuluu yhteiskunnalle ja politiikalle.

Politiikan rooli on luoda puitteet uusiutuvan energian investoinneille ja monipuolistaa tuontilähteitä.

Toimiva riskienhallinta edellyttää selkeää vastuunjakoa. Liiallinen tukeutuminen kriisipaketteihin luo passiivisuutta ja heikentää tilojen omaa kykyä varautua markkinamuutoksiin.

Kun toimintatapoja ei muuteta kriisien välillä, seuraava häiriö johtaa uuteen, rajalliseen kriisipakettiin. Aktiivinen varautuminen on tehokkaampaa kuin jälkikäteinen kriisinhallinta. Mitä paremmin on varautunut, sitä pienemmäksi vahinko jää. Tavoitteena tulisi olla rakentaa entistä sopeutumiskykyisempiä maatiloja.