Uusi kansanedustaja, valtaa ei kukaan sinulle anna – se pitää ottaa

Tällä viikolla se alkaa, potentiaalinen häikäisevä parlamenttiura. Kuusikymmentäyksi uutta kansanedustajaa astuu sisään eduskunnan pääovesta ensimmäisen kerran kansalta saatu valtakirja mukanaan.

Joukossa on tulevia yhden kauden kansanedustajia, mutta todennäköisesti myös ministeritasolle – ellei korkeammallekin – kohoavia poliittisia vaikuttajia. Tyypillisenä ”yhden kauden kansanedustajana” aloitti myös aikoinaan ”fakkijuristi” Sauli Niinistö (kok), jos lainaamme puoluetoveri Ilkka Kanervan (kok) silloista profilointia tulevasta presidentistä.

Parlamentaarisen nyrkkisäännön mukaan noin kolmannes eduskunnasta vaihtuu joka vaalissa. Niin kävi nytkin.

Eduskuntatalon komeissa Carraran marmoriportaissa kävelee tällä viikolla messinkisestä kaiteesta tukea hamuillen alokasmainen hahmo, joka katselee ohi viilettäviä poliittisia voimahahmoja kuin yökkö aurinkoa. ”Miten ihmeessä minä tulin valituksi”, tulokas ihmettelee nauttiessaan ensimmäistä euron hintaista kahvikupposta eduskunnan kuppilassa.

Pari vaalikautta myöhemmin sama poliitikko katselee sen kertaisia uusia edustajia ja kummastelee: ”Miten ihmeessä tuokin tyyppi tänne pääsi?”

Toisen nyrkkisäännön mukaan kolmannes uudesta eduskunnasta arvaa jo taloon tulleessaan palvelevansa kansakuntaa viimeisen vaalikauden. He ovat henkilöitä, jotka tietävät parlamentaarisen kuntohuippunsa jääneen jo taakse – tai sitä ei oikeastaan koskaan tullutkaan. Monen kohdalla luopumispäätös syntyy viimeistään hallitusratkaisun jälkeen, kun ministerisalkku ei tälläkään kerralla osunut kohdalle. Edessä aukeaa neljä vuotta rivikansanedustajan puuduttavaa duunia valiokuntakokouksineen, täysistuntoineen ja kyselytunteineen – vanhojen lakialoitteiden ja eduskuntakysymysten uudistamista. Tähän monotoniaan tuo vaihtelua vain satunnaiset valiokuntamatkat toivottavasti jonnekin hyvin kaukaiseen ja eksoottiseen kohteeseen, mutta todennäköisemmin sumuiseen Osloon.

Viimeinen kolmannes kansanedustajista on se joukko, joka tosiasiallisesti pyörittää suomalaista edustuksellista demokratiaa merkittävimmillä poliittisilla luottamuspaikoilla. Heistä tulee ministereitä, puhemiehiä, eduskuntaryhmien puheenjohtajia ja valiokuntien puheenjohtajia. Paikka voi irrota sukupuolen, vaalipiirin tai virkaiän perusteella, mutta ei johtopaikoille ihan ilman omia ansioita tai kovia kyynärpäitäkään nousta.

Uusi edustaja on ehkä noussut eduskuntaan kansan tuella, mutta valtaa hänelle ei kukaan anna. Se pitää ihan itse ottaa.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.