• Tällaista fanihysteriaa ei ollut Suomessa ennen nähty: Dingon ympärillä parveili erityisesti haltioituneita tyttölaumoja

    Dingo nautti huippuvuosinaan ennennäkemätöntä suosiota. Myös yhtyeen hajoaminen oli Suomessa poikkeuksellinen mediatapahtuma.
    Kuva: Ilkka Ranta
    Mielipide|Musiikki
    8.10.202208:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Uutinen Dingon hajoamisesta tavoitti suomalaiset 7. lokakuuta 1986. Merkittävimmät tiedotusvälineet iltapäivälehdistä televisiouutisiin kertoivat tapauksesta.

    Kymmenen uutisten haastattelussa laulaja Pertti Nieminen eli Neumann kertoi Dingon saavuttaneen Suomessa kaiken mahdollisen, mutta motivaatio ei vain enää riittänyt jatkamiseen.

    Vuosina 1984–85 elettiinkin todellista Dingo-huumaa. Yhtye villitsi fanejaan sellaisilla hiteillä kuin Sinä ja minä, Autiotalo sekä Nahkatakkinen tyttö.

    Vuonna 1985 ilmestyi albumi Kerjäläisten valtakunta, joka nousi heti listakärkeen. Se on yhä kaikkien aikojen neljänneksi myydyin kotimainen albumi.

    Tässä ei ollut kuitenkaan koko totuus yhtyeen lopettamispäätöksestä. Kitaristi Jonttu Virta valotti asiaa vuosia myöhemmin haastattelussa:

    ”Nivalan keikan jälkeen Neumann ilmoitti meille, että tämä oli tässä. Lopettamispäätökseen vaikutti moni asia. Nuotion Pete oli jo lähtenyt bändistä, ja minulla oli jalka poikki ja paketissa. Kaiken kukkuraksi meillä oli niskassa isot kiertuetappiot ja manageri oli vienyt rahat.”

    Suosion varjopuolina oli tullut myös uhkauksia ja todellisia vaaratilanteitakin. Ehkä pahin paikka oli Lappeenrannan keikalla, jossa kiertuebussin jalkatilasta löytyi dynamiittinalli.

    Lisää aiheesta
    • Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Jukka Koivula palasi nuoruutensa tanssipaikalle. Halkosaaren tanssilattia Lappajärvellä hiljentyi, kun nuorisotanssit loppuivat vuosituhannen alussa.

      Kaljakätköjä, heimotappeluita, teinirakkautta – MT:n toimittaja palasi nuoruutensa tanssipaikoille

    Dingo-hysterian kaltaista ilmiötä ei ollut Suomessa ennen nähty. Suosituimmillaan yhtye teki vuodessa lähes 300 keikkaa ja soitti jopa neljä konserttia yhden päivän aikana.

    Bändiä seurasivat kaikkialle kirkuvat ihailijalaumat, jotka tunnisti parhaiten värikkäistä sifonkihuiveista.

    Ihailijoiden suhde Dingoon oli syvästi henkilökohtainen ja yhtyeen hajotessa moni faneista itki.

    Dingoa fanittivat ehkä eniten teinitytöt, jotka kirjoittivat kirjeitä ja askartelivat lahjoja suosikeilleen. Myös kalenterit ja vihot täyttyivät bändin jäsenten kuvista. Somea ei tuolloin vielä ollut.

    Ihailijoiden suhde Dingoon oli syvästi henkilökohtainen ja yhtyeen hajotessa moni faneista itki.

    Suomalaista populaarimusiikkia ja siihen liittyviä ilmiöitä Dingo mullisti monin tavoin.

    ”Fanikulttuuri oli ollut olemassa 1950-luvulta lähtien, mutta Dingo nosti sen uusiin ulottuvuuksiin ja siitä tuli tavallaan hyväksyttävämpää, koska se oli niin isoa”, populaarikulttuurin tutkija Janne Mäkelä on todennut.

    Samalla Dingo näytti muille bändeille, että kevyelläkin musiikilla voi menestyä taloudellisesti.

    Vuonna 2017 yhtye palasi lavoille legendaarisessa alkuperäiskokoonpanossa. Comeback innosti ihailijat katsomaan suosikkiyhtyettään festareille, mutta 1980-luvun kultavuosien kaltaista maniaa se ei saanut enää aikaan.

    Lisää aiheesta
    • Keväällä 2017 Mari-Liisi Hautaniemi perusti Cafe Levottoman Tuhkimon ravintolapäivänä, asun hän valitsi Dingo-teeman mukaan. Muuten fanitus ei vaikuttanut hänen pukeutumiseensa, hän oli siihen liian ujo. Sifonkihuivia hän tosin käyttää laukussaan.

      Nuori Dingo-fani kokee syntyneensä väärään aikaan – Unelma täyttyi paluun tehneen yhtyeen keikalla

    • ”Mielestäni on kerrassaan suurenmoista, ja jopa eräänlainen kunnianosoitus, että Dingon tarina tulee kerrottua tällä tavalla”, Pertti Neumann sanoo. Kuvassa kuunnelman Jonttu (Manoel Pinto), Pepe (Pyry Nikkilä), Neumann (Olli Riipinen), Quuppa (Juho Kuusamo) ja Pete (Verneri Lilja).

      Ihastumisvaroitus: Kuunnelma kuljettaa dingomanian kiihkeisiin vuosiin

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa