Tytti Määttä: Suomi hyötyisi vahvemmista maakunnista

Suomen kasvun ratkaisevat askeleet otetaan alueilla. Siksi alueilla tarvitaan toimija, joka kutsuu kunnat, yritykset, korkeakoulut ja valtion yhteiseen pöytään rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Juuri tätä taustaa vasten valtiovarainministeriö arvioi parhaillaan maakuntien liittojen asemaa. Keskustelu on tervetullutta.

Euroopan unionin toiminta perustuu toissijaisuusperiaatteeseen. Sen mukaan päätökset tehdään sillä hallinnon tasolla, jolla ne voidaan hoitaa tehokkaimmin. Vain sellaiset tehtävät, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti ratkaista paikallisesti tai alueellisesti, siirretään ylemmälle tasolle. Vastuun tulisi olla siellä, missä ongelmat tunnetaan parhaiten ja ratkaisut voidaan tehdä vaikuttavimmin.

Jos jokin tehtävä kuuluu toissijaisuusperiaatteen mukaan alueelliselle tasolle, se on aluekehitys. Kukaan ei tunne Pohjois-Savon, Kainuun tai Varsinais-Suomen vahvuuksia, investointimahdollisuuksia ja kehittämistarpeita paremmin kuin alueiden omat toimijat.

Maakuntien liitot ovat osa tätä ajattelua. Ne eivät ole valtion aluehallintoa, vaan kuntien muodostamaa alueellista itsehallintoa. Niiden tehtävänä on hoitaa asioita, joita yksittäinen kunta ei voi ratkaista yksin.

Maakuntakaavoituksessa sovitetaan yhteen asumisen, liikenteen, elinkeinojen, energian ja luonnonvarojen tarpeita. Aluekehitystyössä rakennetaan kestävää kasvua, investointeja ja työpaikkoja koko maakunnan näkökulmasta.

Maakuntien liittojen tehtävä on koota kuntien näkemykset yhteiseksi suunnaksi, rakentaa edellytyksiä kehittämiselle yli kuntarajojen sekä sovittaa yhteen kuntien, valtion ja Euroopan unionin tavoitteita.

Useimmissa Euroopan maissa aluehallinnolla on Suomea vahvempi asema, enemmän toimivaltaa ja suurempi vastuu aluekehityksestä. Suomessa keskustelua käydään silti usein ikään kuin ongelmana olisi liiallinen aluehallinto.

Toissa viikolla kaikki Manner-Suomen maakuntajohtajat muistuttivat yhteisessä kannanotossaan, että Suomen kasvupotentiaali on otettava nykyistä paremmin käyttöön. Kyse on havainnosta, jonka koko Suomi jakaa: kasvun mahdollisuudet ovat erilaisia eri puolilla maata. Siksi valtion, kuntien ja maakuntien yhteistyötä on vahvistettava, ei heikennettävä.

Keskustelussa unohtuu usein myös demokratia. Kun maakuntavaltuustossa päätetään alueen kehittämisen painopisteistä ja EU-rahoituksen suuntaamisesta, päätöksiä ei tee kasvoton hallinto, vaan vaaleilla valitut kuntapäättäjät.

Suomen haaste ei ole se, että maakunnilla olisi liikaa vastuuta. Haaste on siinä, hyödynnämmekö riittävästi alueiden osaamista, yhteistyötä ja kasvupotentiaalia. Maakuntien liittoja arvioitaessa pitäisi kysyä ennen kaikkea yhtä asiaa: tehdäänkö aluekehityksessä päätökset sillä tasolla, jolla ne voidaan tehdä vaikuttavimmin? Hyvä hallinto ei ole hallinnon keskittämistä, vaan vastuun sijoittamista sinne, missä päätökset voidaan tehdä parhaiten.