
Kalle Rovanperä varmisti maailmanmestaruutensa sunnuntaiaamuna Suomen aikaan voittamalla Uuden Seelannin rallin.
Haastavissa olosuhteissa sorateillä ajettu ralli oli lopulta silkkaa näytöstä Rovanperän suvereniteetille.
Lauantaina syntymäpäiviään juhlinut Rovanperä ehti juuri ja juuri puhaltaa 22 kynttilää kakusta ennen nousuaan suomalaisten rallimestarien joukkoon.
Suomalaismestaria on saatu odottaa. Viimeisin suomalainen mestaruus on Marcus Grönholmin nimissä. Mestaruuden varmistuessa Kalle oli parivuotias.
Grönholm varmisti mestaruutensa vuonna 2002 niin ikään Uudessa Seelanissa. Tuolloinkin kyseessä oli kauden kolmanneksi viimeinen kilpailu.
Peugeotilla mestaruuden voittaneen Grönholmin tallikaverina oli Kalle Rovanperän isä Harri.
Välissä lähellä mestaruutta kävivät niin Mikko Hirvonen (neljästi sarjan kakkonen, kahdesti kolmonen) kuin nykyisin Toyotan tallipäällikkönä toimiva Jari-Matti Latvalakin (kolmesti toinen, kahdesti komonen).
Lopulta nuorempi Rovanperä nosti Suomen takaisin rallin mestaruuskantaan. Uralla eteenpäin auttoivat kiistattomat kyvyt, ja isän kannustus.
Harjoitteluolosuhteet olivat Puuppolassa kasvaneella lapsitähdellä kiistatta kunnossa alusta alkaen.
Lopullinen avain menestykseen lienee kuitenkin nuoren miehen luotto omaan osaamiseensa ja kykyihinsä.
Kyseessä ei ole ylimielisyys, mikä kaikille Rovanperän esiintymistä seuranneille lienee jo itsestäänselvyys.
Kirkkaasti palaavaa kynttilää ei ole kuitenkaan suotta tukahdutettu vakan alla. Sen voi nähdä vaikka MT:n haastattelusta vuodelta 2017:
"Kymmenen vuoden päästä oisi hyvä olla jo maailmanmestari useamman kerran niin ei tarvitse olla kymmeniä vuosia ammattilaisena. Saisi tehdä kaikkee muutakin.”
Näin sanoi autonasentajalinjan kesken jättänyt lupaava 17-vuotias viisi vuotta sitten. Nyt hän on maailmanmestari.
Kaikkee muutakin todennäköisesti saa vielä tehdä.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.