Supon parlamentaarinen valvonta perusteltua

Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd.) ehdotus Suojelupoliisin (Supo) saamiseksi parlamentaariseen valvontaan on kannatettava. Heinäluoma on oikeassa siinä, että nykyinen Supo päättää itsenäisesti, mitä seurataan ja millä perusteilla.

Supon ja sen edeltäjien valvottavista ja seurattavista ryhmistä ja henkilöistä on päättänyt ja päättää melko yksinvaltaisesti päällikkö. Päälliköksi on nimitetty kulloinkin yhteiskunnassa vallassa olevaa hegemoniaa edustava.

Ensimmäisen tasavallan aikana vasemmistolaisia, ennen kaikkea kommunisteiksi epäiltyjä, tarkkailtiin, valvottiin ja rekisteröitiin. Sotien päätyttyä tuulensuunta kääntyi ja kommunistisen Valpon tarkkailun ja valvonnan kohteina olivat pääasiassa oikeistolaiset.

Punaisen Valpon lakattua vallassa on ollut oikeistohegemonia.

Valtiollisen poliisin rekisteriä käytettiin muun muassa arvioitaessa hakijoita puolustuslaitokseen ja poliisiin.

Perusteina oli hakijoiden vanhempien ja jopa isovanhempien poliittinen suuntautuneisuus. Pahoja ylilyöntejä sattui puolin ja toisin.

Monen kyvykkään ja halukkaan haaveilema elämänura tyrmättiin väärin perustein.

Valintakriteerit muuttuivat ratkaisevasti, kun eduskunnan nykyisestä pääsihteeristä Seppo Tiitisestä tuli vuonna 1978 Supon päällikkö.

Valtiotieteen tohtori Kimmo Rentola kertoo Supon historiaa käsittelevässä kirjassaan Ratakatu 12, että ”Tiitinen karjaisi alaiselleen, poikaahan me täällä tutkitaan eikä isää, kun alainen esitteli poliisikouluun hakijoita.”