• Talouskuri on välttämätön

    Mielipide
    15.6.201502:00
    Kolumni
    Matti Seppälä

    Palkansaajien edunvalvojat toimivat kuin valtion velkojat. He eivät antaisi yhtään saavutettua etua pois. Valtion kuuluisi edelleen hankkia rahaa riittävästi, jotta jakovara säilyisi. On otettava vaikka syömävelkaa, jotta edut ja palvelut ja avustukset säilyvät ennallaan.

    Velkarahan perusteena tulisi olla, että se tuottaa jotain pysyvää hyötyä. Sen pitäisi olla investointi tulevaisuuteen.

    Lainarahaa tulisi käyttää rakenteellisiin uudistuksiin kuten teihin ja vesiväyliin, rakentamiseen, energiantuotantoon tai teolliseen toimintaan. Ei suinkaan sosiaalietuuksien maksuun tai kehitysapuun.

    Juoksevat menot hoidetaan tuloilla, joita ovat muun muassa verot. Osa verotuloista käytetään myös lainojen korkoihin ja lyhennyksiin.

    Nyt kun Sipilän hallitus on kehittänyt menoleikkurin, jolla säästettäisiin valtion menoissa, oppositio parkuu, että otetaan vanhuksilta, työttömiltä, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä, koulutuksesta ja vähäosaisilta. Miksi ei kerätä enemmän veroja suurituloisilta, jotta jakovara säilyisi?

    Yhteiskuntasopimus syntyy vain joustavuudella. Ulosottomentaliteetti johtaa umpikujaan.

    Opposition ohella Suomea hallitsevat työmarkkinakorporaatiot. Perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle, jota edustaa vaaleilla valittu eduskunta. Kansanedustajien painostaminen on laitonta.

    Poliitikot ovat luoneet järjestelmän, jota kutsuvat harhauttavasti hyvinvointiyhteiskunnaksi. Kysymys ei ole hyvinvoinnista vaan demokraattisesta jakoyhteiskunnasta, joka on nyt osoittautunut kestämättömäksi talousjärjestelmäksi. Poliitikkojen on järjestelmä myös purettava ja kannettava siitä poliittinen vastuu.

    Suomeen pitäisi saada talouskasvua viemällä tuotteitamme enemmän ulkomaille. Ongelma on, että Suomessa työvoimakustannukset, verot ja työnantajamaksut ovat niin korkeita, etteivät muut halua niitä maksaa.

    Puhutaan, että pitäisi saada investointeja liikkeelle, mutta mitä varten? Mitä kilpailukykyistä pystymme tuottamaan nykyhinnoilla? Se on talouskasvun avainkysymys.

    Talous ei kohene rankemmalla verotuksella ja jakamalla rahaa. Se on kuin nostaisi itseään suosta tukasta.

    Menojen on vastattava tuloja, muuten olemme Kreikan tiellä.

    Artikkelin aiheet
    talouskuri
    valtiontalous
    verotus
    Sipilän hallitus
    talouskasvu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle