Kulttuuri koetuksella

Kevät on jälleen koittanut. Sen kuulemma huomaa siitä, että herää keskustelu suvivirren sopivuudesta koululaistemme laulettavaksi.

Ulla Appelsin käsittelee aihetta hyvällä huumorilla Ilta-Sanomien artikkelissa 23.3. ”Jos suvivirren laulaminen loukkaa äänekästä vähemmistöä, mutta sen poistaminen loukkaa hiljaista enemmistöä, niin miten silloin toimitaan.”

Myös tämän lehden koulupäiväkirja kolumnissa 2.4. otsikolla ”Rauha kouluun” käsiteltiin asiaa ”kouluammattilaisen” näkökulmasta.

Itsekin kansakoulun käyneenä ja 27 vuoden ajan omia lapsiani tähän nykyiseen peruskouluun lähettäneenä olen saanut läheltä seurata koulun elämää. Nykymeno siellä herättää aiheellisesti monia kysymyksiä.

Olemme tähän asti olleet pääosin kristillisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Tämä alkuperäinen kulttuuri on vaikuttanut ajatteluumme tekoihimme ja asenteisiimme. Moni ei tiedä, että vapaus, rehellisyys, työnteko sekä toisten ihmisten kunnioittaminen, oman edun ja ahneuden sijasta, nousevat kristillisestä perinnöstämme ja Raamatusta. Koko länsimainen sivistys oikeuskäsityksineen on nojannut kymmeneen käskyyn, Kristuksen opetuksiin ja evankeliumin sanomaan.

Kirkon taholtahan lukutaidonkin opetus kansalaisille sai alkunsa. Muistelkaamme vain esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Oppivelvollisuuden nojalla heidän oli lähdettävä lukkarin kouluun tätä lukutaidon jaloa oppia hankkimaan. Myös Suomen kansakoulun isä, Uno Cygnaeus oli pappi.

Vaikka historiastamme löytyy paljon negatiivista, meillä on ollut etuoikeus tulla yhdeksi hyvinvoinnin kärkimaaksi ihmeellisen kristillisen kulttuurin alla. Ei unohdeta omia juuriamme.

Perinteitä tulee kunnioittaa, myöskin kristillisiä perinteitä. Taidan minäkin tässä asiassa nyt kunnioittaa omiani, hämäläisiä perinteitä, kun lähetän tämän mielipiteeni näin jälkijunassa. Sillä tämän ”hiljaisen enemmistön” kanta on edennyt myötätuulessa.