• Jätelain uudistus on uhka yrityksille ja kiertotaloudelle

    Mielipide
    5.6.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Lausuntoaika ympäristö­ministeriö esitysluonnoksesta jätelain muuttamiseksi päättyi 2.6.2020. Suuri muutos esityksessä on, että sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljettamisessa luovuttaisiin niin sano­tusta kaksoisjärjestelmästä. Mikäli näin käy, ei asiakkaalla olisi enää mahdollista valita jätteiden kuljettajaa.

    Tämä rajoittaa valinnan­vapautta ja kuntien itsemääräämisoikeutta. On todennäköistä, että kunnan tai kunnallisen jäteyhtiön kilpailuttamana alueet laajenevat, hankinnat suurenevat ja pk-yritykset kärsivät.

    Kaksoiskuljetusjärjestelmä tarkoittaa, että kunnan on ollut mahdollista päättää, kilpailuttaako se alueellaan jätteiden kuljetuksen vai tekeekö kiinteistön haltija sen itse. Sekalaisen jätteen osalta on tällä hetkellä käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus 154 kunnassa (52 prosenttia) ja kunnan järjestämä jätteenkuljetus 141 kunnassa.

    Kaksoisjärjestelmästä luopuminen vaikuttaisi merkittävästi jätealan yrityksiin, mutta nykytilan säilyttämisellä ei olisi vaikutuksia niihin kuntiin, joissa on käytössä kunnan järjestämä kuljetusmalli.

    Jätedirektiivi tai muu EU:n lainsäädäntö ei säädä jätteiden kuljetuksen järjestämistavasta. EU-lainsäädäntö ei siis edellytä kaksoisjärjestelmästä luopumista. Esitysluonnos on jätekuljetusyritysten kannalta kohtuuton ja ongelmallinen myös perustuslain mukaisen omaisuuden suojan toteutumisen kannalta.

    Lukuisten yritysten ja näiden asiakkaiden sopimukset päättyisivät lakimuutoksen siirtymäajan kuluessa joko kahden tai viiden vuoden päästä. Lakiesitysluonnos ei anna minkäänlaista minimi­aikaa siirtymiselle.

    Yritykset ovat olleet edellä­kävijöitä mahdollistamalla esimerkiksi muovinkeräyspisteet sekä biojätteen keräyksen ja tarjonneet ihmisille vaihto­ehtoja kierrätysasteen nostamiseksi. Yritykset ovat toteuttaneet tehokkaita kuljetusreittejä ja pidempiä tyhjennysvälejä. Kalliin sekajätteen määrä minimoidaan kierrättämällä kierrätys­kelpoiset jätejakeet. Tämä tuo kiinteistönhaltijalle säästöjä.

    Vetoamme kuntapäättäjiin, kuntiin ja kansanedustajiin siinä, että ne eivät hyväksyisi kaksoisjärjestelmästä luopumista.

    Niina Kuuva

    aluejohtaja, Etelä-Savon Yrittäjät

    Heikki Lappalainen

    toiminnanjohtaja, SKAL Itä-Suomi

    Teppo Leinonen

    toimitusjohtaja, Etelä-Savon Kauppakamari

    Artikkelin aiheet
    jätelaki
    kiertotalous
    Ympäristöministeriö
    jätekuljetus
    Etelä-Savo
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa