• Digitaaliset teknologiat hiipivät ruuan alkutuotantoon

    Mielipide
    16.5.201707:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Tiedon entistä ketterämpi liikkuminen mahdollistaa tarkempaa, usein ennakoivaa tilannetietoa tuotannon ja liiketoiminnan päätöksentekoon. Se mahdollistaa myös tietojärjestelmien keskinäistä liitettävyyttä yhteistyökumppanien ruokaketjujen ja hallinnon kanssa.

    Arki helpottuu muun muassa työkoneiden automaation, avusteisen omavalvonnan ja raportoinnin sekä luotettavan sopimisen myötä.

    Näköpiirissä on kehityksen murros, sillä muun muassa EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden strategia nostaa maatalouden yhdeksi viidestä teollisuudenalasta, jota voidaan digitalisaation avulla voimakkaasti edistää. Visiossa puhutaan älykkäästä viljelystä, jossa maatilayrittäjä datoineen asetetaan kehittämisen keskiöön.

    Tulevaisuuden älykkään tuotannon myötä alkutuottajan rooli voi ruokajärjestelmissä perustua nykyistä pidemmälle vietyyn sopimustuotantoon.

    Tuolloin alkutuottaja olisi hyvin integroidun ruokaketjun lenkki, jonka tuotantoautomaatiolle ohjeet ja ajoitus syötetään ruuan jalostusportaasta. Näin varmennetaan halutun raaka-aineen oikea-aikainen saatavuus ruokaketjulle.

    Tälle näkymälle vastakkaisesti alkutuottajan roolina voi olla nykyistä itsenäisempi toimija. Hän optimoi pienestä yrityskoostaan huolimatta tuotantonsa itse, kilpailuttaa panokset ja myy tuotantonsa arvokkaimmat erät hyvään hintaan.

    Tässä häntä tukee vertaisverkoston kanssa jaettu data ja siitä muodostettu tilanne- ja tuotetietoisuus sekä organisoitunut keskinäinen yhteistoiminta.

    Sekä ruokajärjestelmien toimimisen että alkutuotantoyrityksen riskinhallinnan ja kannattavuuden maksimoinnin kannalta molemmat roolit tarvitaan tulevaisuudessa.

    Jälkimmäinen rooli tarkoittaa vääjäämättä suurempaa muutosta nykyisiin toimintamalleihin. Siinä digitalisaatio todennäköisesti edistää eniten pienen alkutuotantoyrityksen asemaa ruokajärjestelmissä.

    Ajatusmallien toteutumisen haasteena ovat hajautettu tuotanto ja alan hajautetut tekniset järjestelmät sekä niiden puutteellinen yhteensopivuus.

    Maailmanlaajuiset avoimet standardit, kuten ISOBUS ja AgGateway, ja niihin perustuva sovellusten ja palvelujen integraatio ovat avainasemassa mielekkäiden digitaalisten järjestelmien luomisessa.

    Lisäksi yritysten omadata, sen hallinnan ja käytön periaatteista sopiminen ovat oleellisia digitalisaation hyötyjen realisoimiseksi. Standardisointi ja pelisääntöjen luominen etenevät alalla hitaasti, mutta peruuttamattomasti.

    Jotta alkutuotantomme digitalisoituisi toivotulla tavalla, nyt on oltava hereillä ja vaikutettava kehitykseen aktiivisesti niin EU:ssa kuin laajemminkin.

    Artikkelin aiheet
    digitalisaatio maataloudessa
    älykäs viljely
    ruokajärjestelmä
    alkutuotanto
    teknologinen innovaatio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja